Niinkin voi käydä, että se, minkä piti olla valmistelua treenejä varten, voikin muuttua oikeaksi etsintätilanteeksi.
Tapasimme kaverin kanssa aamulla metsätien laidassa, tarkoituksenamme tallata muutamat jäljet jotka ajaisimme kolmen porukalla myöhemmin iltapäivällä. Kaveri kehui tallanneensa tosi hyvän jäljen tuttavalleen hiljattain, voisi tehdä saman nyt. Minä taas valitsin alueen tien toiselta puolen, ja niin lähdimme kumpikin tekemään jälkeä omaan suuntaamme.

Palasin autoille ja jäin odottelemaan kaveria takaisin metsästä. Ei vaan kuulunut. Odotin ja odotin ja ihmettelin, teinkö sitten itse liian lyhyen jäljen kun toisella kesti niin kauan. Sitten soi puhelin ja kaveri pyysi tööttäämään autolla, sillä hän ei ollut varma, missä suunnassa tie oli. Tööttäsin ja tööttäsin, mutta ei kaveri kuullut mitään.

Kaveri kiipesi jonkun kukkulan laelle, ja taas tööttäsin. Kuuli vain autotien huminaa, no se ei ainakaan ollut kyseinen hiljainen metsätiemme jonka hän kuuli… Kaveri kulki vielä jonkin matkaa mutta totesi sitten, että ei todella tiedä mihin suuntaan pitäisi mennä. Hän oli kyllä merkinnyt jäljen, mutta saatuaan jäljen valmiiksi lakkasi merkitsemästä reittiään koska oletti kulkevansa takaisin tielle ja autoille; ja nyt hän ei todella tiennyt missä suunnassa edes viimeinen jälkimerkki oli, koska oli jo kulkenut hyvän matkaa merkitsemättä reittiä.
Oli pilvistä ja maastossa ei ollut mitään kauas näkyviä maastomerkkejä, joten auringon tai maastomerkkien mukaan en voinut kaveria takaisin tielle neuvoa.

Hakutreeneissä kun jotakuta on pyydetty menemään maalimieheksi sinne-tänne-ja-sieltä-vielä-tuonne, ja maalimies on epäillyt että näinköhän löytää pyydettyyn paikkaan lainkaan, on treenikaverimme useasti vitsailleet, että ei hätää, jos ei treenaava koira löydä niin haetaan Mikko se kyllä sitten löytää...
Nyt oli sitten eka kerta kun tämä vitsi piti toteuttaa. Muistin monella luennolla mainitun, että hätääntyneenä ja eksyneenä ihminen kiertää ympyrää, ja sanoin kaverille että pysähtyy siihen missä on ja jää siihen, laitan Mikon jäljelle. Pengoin autoa, mutta en löytänyt kompassia, ja tämä aiheutti uuden ongelman: jos Mikko jäljestäisikin kaverini, niin oli riski että sitten meitä olisi kaksi ihmistä ja hälykoira keskellä metsää eksyksissä. Kompassin avulla olisin voinut katsoa mihin suuntaan olisi pitänyt palata.

Omat jälkimerkkini oli huvenneet toiselle jäljelle, mutta nappasin pinon talouspaperiarkkeja mukaan. Niin lähdimme jäljestämään, Mikko nosti jäljen hyvin ja hirveellä hösellyksellä (liian tuore jälki) mennä viipotti metsässä eteenpäin. Lisäilin jälkimerkkien väliin talouspaperisuikaleita lisämerkeiksi, sillä halusin olla varma, että todella löytäisimme myös pois metsästä. Samalla pidin myös koko ajan mielessä, missä suunnassa tie sijaitsi siltä etääntyessämme. Mikon vauhti tuoreella jäljellä oli niin kova, että oli tuskaista roikkua sen perässä 10 metrin liinassa. Päästin irti liinasta ja se meni edellä, kunnes jäi makaamaan esineelle. Kaksi esinettä se ilmaisi, ja sitten talouspaperit oli loppu ja olimme edenneet niin pitkälle tiestä, että pelkäsin etten kohta löydä tielle takaisin enää.

Jäin paikoilleni ja annoin koiran mennä yksin jäljellä eteenpäin. En voinut kuin odottaa. Harmitti, että olin jättänyt liinan koiran perään, koska se voi juuttua maastossa. Sitten meitä olisi kaksi ihmistä ja yksi koira jumissa jossakin metsässä. Toisaalta laskin sen varaan, että jos Mikko juuttuisi niin pahasti ettei saisi itseään kiskottua irti, niin se oli minun ja kaverini välissä ja jos kumpikin huutaisimme, toinen meistä varmaankin kuulisi sen haukkuvan vastaukseksi.

Odottelin kymmenisen minuuttia ja sitten tuli mieleen, että kaverini on varmaan kulkenut ristiin rastiin ja ympyrää loppumatkasta ja päätin helpottaa Mikon hommaa - soitin kaverilleni ja sanoin että jäin odottamaan varmaan paikkaan josta löydän pois, Mikko on jossakin matkalle hänen luokseen ja hän voisi nyt huutaa tosi kovaa Mikkoa.

- Mitä teen kun Mikko tulee, kysyi kaveri, ja minä vaan sanoin että ”palkkaa se”. Kaverilla ei ollut namin namia mukana, joten kehut sai sitten riittää. Minä en mitään huutoja kuullut, niin kaukana kaveri oli, mutta vajaan kymmenen minuutin kuluttua puhelin soi ja Mikko oli perillä! Helpotus!

- Mitäs nyt tehdään, kaveri kysyi. Minä olin viimeisen kymmenen minuuttia miettinyt samaa, ja tullut siihen johtopäätökseen, että kaverin pitäisi vain ottaa liinan päästä kiinni, lähettää koira takaisin tulosuuntaan ja sanoa ”autoon” ja ”kotiin”. Kumpaakaan käskyä Mikolle ei ole tähän tarkoitukseen opetettu, mutta elättelin toiveita, että se oivaltaisi mitä haluttiin. Mikko oli oivaltanut homman ihan ilman mitään käskyjä ja lähtenyt kehujen jälkeen takaisin tulosuuntaansa, tarkistaen, että seuraahan kaveri varmasti perässä. Olikin tosi hyvä, että koiralla oli liina perässään, koska kaverin olisi muuten ollut todella vaikea seurata sitä. Vauhti oli ollut hirmuinen, kaveri oli aluksi sinnitellyt narun toisessa päässä ja sitten välillä odota-käskyllä säädellyt menoa. Mikko oli kiltisti odottanut aina käskettäessä.

Minä ajattelin helpottaa koiran oivallusta ja huusin keuhkojeni voimalla Mikkoa luokse. En tiedä kuuliko koira kutsut vaiko ei, kaveri sanoi, että hän kuuli ne vasta ihan läheisen kumpareen laella. Kymmenisen minuutin kuluttua he joka tapauksessa saapuivat ryteikön keskeltä, ja kerrankin muistin myös palkata Mikon kunnolla. Edessä oli vielä paluu tielle ja autoille, löysimme parit jälkimerkit mutta emme enempää mutta minä tiesin suunnilleen-suunnan ja kiipesimme kallion laelle josta näin kaukaisuudessa hiekkatiellä ajavan auton. Miklosin kiskoma suunta olisi ollut suoraan autoillemme, minä menin suoraan tielle ja sieltä tietä pitkin autoille.

Kyllä nauratti tämä seikkailu totisesti autoilla. Kaveri tallasi sitten vielä Mikolle uuden lyhyemmän jäljen tien laitaan ja minä vielä kolmannen jäljen kolmannelle koiralle iltapäivää varten. Kuusi tuntia myöhemmin palasimme tekemään päivän varsinaisen harjoituksen eli ajamaan vanhentuneet jäljet.

Olihan hieno kokemus huomata, että koira osaa toimia itsenäisesti ja itsevarmasti ja myös oivaltaa toimintatavan jota sille ei ole opetettu lainkaan. Tämä ”kadonneen henkilön nouto” olisikin aika kätevää. ;-)