Olimme tänään Miklosin kanssa mukana ensimmäisissä FRF-yhteisharjoituksissamme. Jos Miklos saisi kertoa päivästä, se menisi jotenkin näin...

Tampereen raunioradalla minä ja kaverit näytettiin ensin nenillä, että missä on uhreja. Ensin näytti yksi koira, ja sitten toinen vahvisti, niin, että kumpikaan ei tiennyt missä toinen oli näyttänyt eikä ihmiset tienneet missä uhrit oikeasti oli.

Sitten kohdat merkittiin punaisilla lipuilla ja alkoi hirveä hässäkkä kun porukkaa tuli siihen paikalle!

Ja kovan hääräyksen jälkeen joku huusi Silence! ja silloin kaikki hiljeni:

Ne kuulemma kuuntelemalla paikallisti uhrien tarkan paikan, kun ei nekään tiennyt että missä ne uhrit ihan oikeasti oli. Mutta ilman meidän neniä ne olisi joutuneet kuuntelemaan koko rauniot. Sitä kutsuttiin yhteistyöksi.

Sitten ne puki minun päälle tällaisen hökötyksen:

Arvasin kyllä että siinä oli koira haudattuna kun oli kaiken maailman piuhoja ja sitä porukkaa siinä hääräämässä.

Näin coolisti meikäpoika vaan seisoi tyynesti kun ne räpläsi kauheasti jotakin. En ymmärrä mikä niitä niin nauratti.

Tässä vaiheessa mullekkin valkeni mikä oli homman nimi. Maa katosi jalkojen alta!

Joku varmuusvaijeri meinas mennä väärin, mut mä vaan killuin kaikessa rauhassa kun ne korjasi sitä.

Tässä vaiheessa meidän taloudenhoitaja sanoi Adios!

Saisko jotain evästä mukaan?

Maata vielä näkyvissä, ei hätää.

Hei! Meidän keittiövastaava on täällä ylhäällä! Evästä!

Ei oo tosi. Nyt se jätti mut tänne ihan yksin killumaan.