Treenailtiin tottista ja kettistä Viilarissa. Tottiksessa piti ottaa vain liikkeestä maahan, istuminen ja pitkä seuraaminen + superpalkka. Mutta kun koira meni vain melkein-maahan, jäätiin junnaamaan tätä. Olisiko syy ollut, että Mikolla on lavan alue kipeänä?

Kun saatiin yksi riittävä maahanmeno, niin jatkettiin istumisella jonka teki tosi hyvin, sitten otettiin seuraamiskaavio ja pallonriepotuspalkka. Miklos koki kerrankin palkkiona myös kehut ja taputukset, ollaanko siis jotenkin edistytty tällä saralla? Piti hyvin kontaktia ja oli kerrankin innokas tekemään MUN kanssa, siis yhdessä.
Näköjään treeni on auttanut ja pikku hiljaa alkaa tulla kestoa tekemiseen ja vireeseen. Mutta en usko, että tottis on siltä osin valmis ennen ensi syksyä.

Kettiksessä otettiin kai kaikki telineet mutta keskityttiin palkkaamaan perusasennoista ja seuraamisesta telineitten välillä. Keinulla oli pysähtymisvaikeuksia paljonkin (takajalat tipahti seisahduksessa), tikkailla pysähtyi ensin tokavikalle puolalle. Putki ja epämiellyttävä alusta meni kivasti, samoin tynnyrisilta. Pituushypyssä takajalat laskeutui liian aikaisin, mutta en rupea pituushyppyä turvallisuussyistä hinkkaamaan vaan se menköön miten menee.

Pöydillä sivupöydät ei löytyneet, mutta yritystä kyllä oli. Jostain syystä Miklos on keksinyt että tekee luoksetulon jos ei heti äkkää sivupöytiä. :-/