Pääsimme treenaamaan Sörkan vankilan väestönsuojatiloihin. Kiitokset järjestäjille hyvästä harjoituksesta!

Miklos väänsi plöröt kakat aamulla, mutta ei ennen harjoitukseen lähtöä ulkoillessamme.

Meidän alueemme oli useammasta huoneesta koostuva pimeä varastomainen mutta aika avoin tila, jossa pääsi kulkemaan ympäri. Alueelle oli kadonnut mies joka oli mahdollisesti sekavassa tilassa, pelokas, erilaisten lääkkeitten ja aineiden sekakäyttäjä ja allergikko sekä kiintynyt tuohon paikkaan.

Miklos ilmaisi aika nopeasti että tilassa on meidän neljän hengen seurueen lisäksi joku muukin, mutta ei saanut paikallistettua vaan haukkui siellä täällä. Maalimies olikin velmu, ja kulki perässämme ja lymyili aina siinä huoneessa josta olimme jatkaneet eteenpäin.

Apumieheni oli kokeneempi kuin minä ja osasi epäillä liikkuvaa kohdetta. Hän palasi yhden huoneen takaisinpäin ja bongasi maalimiehen huoneen nurkassa. Minä aloin haastatella uhria joka oli tosiaan hyvin sekavassa tilassa, eikä hänestä saanut oikein mitään selkoa. Ei olisi suostunut liikkumaan mihinkään ja oli yritystä lähteä karkuun. Mikloskin saapui siihen paikalle ja haukkui että siinähän se on, ja minä kaivoin nopeasti lihapullan sille palkaksi.

Pitkän puhuttamisen jälkeen ei auttanut muu kuin apumiehen ottaa käskynkkää uhria ja minä roikotin vähän liivistä ja sitten heppua vietiin. Aikamoista kampeamista oli että saimme hänet tilasta pois rappukäytävään. Miklos ei ollut millänsäkään vaikka oli aikamoinen hässäkkä, tempomista ja riuhtomista ja huutoa. Soitimme ryhmänjohtoon että tarvitsemme apua ja ambulanssin. Kun saimme uhrin istumaan portaille, alkoi henki vinkua ja taju lähti. Ei kun kylkiasentoon.

Sitten Miklos köyristi selkäänsä, löysä kakka tulee, nyt! Värväsin harjoituksen järjestäjän viemään koiran ulos pee-hädälle, mutta hän tuli hetken päästä takaisin koiran kanssa: ovet on lukossa. Vähän ehti paskaa tulla pöksyihin ennen kuin lopulta pääsin koiran kanssa pihalle vessaan. :-/

Melkein heti perään pääsin toiselle koiralle apumieheksi. Koska koira oli ekaa kertaa hälytreeneissä, ei tehty källiä vaan maalimies oli paikoillaan. Rooli oli sama kuitenkin, ja nyt saimme taas "saatella" hänet pois tilasta. Oli se aikamoista työntämistä, vetämistä ja roikkumista, kun tyyppi tarttui milloin ovenkarmeihin, milloin minuun ja milloin mihinkin. Kun yritin soittaa johtoon saadakseni apuvoimia, niin osasin jo ennakoida että tyyppi lähtee karkuun juuri silloin ja sain kuin sainkin lennosta kiinni. ;-)

Palautteessa sanottiin, että ekalla kerralla kohtelu oli liian kovakouraista, toisella kerralla hellempää. Mutta vankilan puolesta toisella kerralla mukana ollut henkilö taas kommentoi että olisimme voineet olla paljon jämptimpiä ja rivakampia ja reippaampia, eli ei mitään neuvottelua uhrin kanssa vaan jämäkkä päätös ja ilmoitus että nyt tapahtuu, ja sitten tapahtuu.

Virhe meiltä oli, että olisimme tarjonneet uhrille vettä jos meillä sitä olisi ollut. Shokkipotilaalle ei kuulemma koskaan saa tarjota vettä, en kyllä tiedä miksi. Täytyy selvittää.

Ekalla kerralla unohtui heti alkuun tentata henkilön nimi, mutta tutkimme kyllä taskut mahdollisen astmapiipun tms toiveissa. Vieraan henkilön kohdalla en olisi koskaan toki taskuja noin kaivellut, kun epäilyksenä oli sekakäyttäjä. Että ihan en pitänyt tätä harjoitusta tositilanteena, vaikka olisi kyllä pitänyt. Toisella kerralla kysyin nimen aiemmin ja emme tutkineet taskuja. ;-)

Sen verran pitkään painittiin, että hiki tuli niin minulle kuin maalimiehellekin ja tuntui, ettei tilannetta ikinä puhalleta poikki. Pieni fyysinen paini teki toki hyvää oikeita tilanteita ajatellen, ja tässähän sai vähän tuntumaa siihen, millaista olisi voinut olla silloin, kun tositilanteessa saimme poliisilta tehtäväksi löydettäessä ottaa kadonnut henkilö väkisin kiinni ja tuoda autolla johtokeskukseen...