Kävimme treenailemassa ihanalla Rosersbergin alueella. Kolme päivää tehokasta treeniä aamusta iltaan, pienryhmissä, ja alueena mahtava raunioalue jossa voi treenata vaikka mitä. Saatiin harjoiteltua piiloja joista tuli vain vähän hajua ylös ja joissa koira ei päässyt maalimeihen lähelle.

Hyvä harjoitus oli myös pitkä pimeä tunneliverkosto, jossa tunneli johti huoneeseen tai huoneisiin, joista jossakin jatkui uusi tunneli eteenpäin, joka taas johti johonkin huonekompleksiin, jne. Laitettiin tunneliverkoston toisesta päästä maalimies sisään, toisesta päästä koira - kukaan ihminen ei ollut kävellyt tunneliverkoston läpi tuona päivänä. Sitten vain odoteltiin!
Toisia koiria joutui lähettämään useita kertoja, ennen kuin ne etenivät riittävän pitkälle jotta maalimiehen haju oli tarpeeksi voimakas houkuttelemaan koirat perille saakka. Toisia koiria maalimies kannusti kutsuin. Maalimiehen haju kertyi noin verkoston puolivälissä yhteen huoneeseen, jossa monilla koirilla oli ilmeisiä vaikeuksia jatkaa matkaa. Sovimme, että kukaan ryhmämme ohjaaja ei mene koiran mukana tunneliverkostoon, jotta kaikki halukkaat voivat harjoittaa koiriaan itsenäisesti etenemään verkoston läpi, ilman ihmisjälkien apuja.
Ensimmäinen koira pääsi maalimiehen luokse 20 minuutissa, toinen autettuna 17 minuutissa. Tämä kuvaa hyvin sitä, miten vaikea tehtävä koirille oli. Uskoisin, että vaikeaa oli ohjaajasta irtaantuminen, sekä seuraavan tunnelin suuaukon löytäminen huoneissa.
Miklos pujahti ensimmäiseen tunneliin vähän varkain, olin ajatellut että se saisi lähtöhuoneessa ensin tutkia paikkoja ja totutella hajuihin muutaman minuutin, mutta hetken päästä se osui ensimmäisen tunnelin suuaukolle ja lähti sinne eikä enää takaisin tullut. Olipa hermoja koettelevaa kun pitkän aikaa kuului kuinka äänekäs nuuskutus eteni kauemmas ja kauemmas pimeyteen, ja sitten ei enää kuulunut mitään. Oli hyvä että pystyi katsoa aikaa, sillä tuntui että oli kulunut ikuisuus, mutta oikeasti olikin mennyt vain 2 minuuttia... Kuulin jossain vaiheessa vielä Mikon korisevan huohotuksen, joka enteilee ilmaisuhaukkua, tämä tapahtui ilmeisesti jossakin huoneessa matkan varrella, jossakin mihin haju kertyi ja mihin muutkin koirat jumittuivat.
Lopulta koira haukkui. Miklos oli mennyt maalimeihen ohi ja sitten haukahteli vastakkaista seinää, tapansa mukaan. Jossain vaiheessa siirtyi haukkumaan maalimiestä ihan oiekaan kohtaan. Aikaa meni muistaakseni 11 minuuttia siitä kun menimme ekaan huoneeseen ja 9 minuuttia siitä kun koira meni ekaan putkeen. Miklos kun on kova jälkikoira, niin oletan että sitä auttoi paljon se, että kaksi koiraa ennen sitä oli jo kulkenut reitin.

Kuvia Rosersbergistä:


Miklos liikkui vaikeilla alustoilla reippaasti, mikä oli oikein ilahduttavaa.


Harkintahetki.


Tuonne pitäisi päästä! Miklos näyttää. Mistä hajumolekyyli mahtuu, mahtuu myös PON? Tai ehkä ei sittenkään?


Tuonne pitäisi päästä, alas.

Reittivalinta:

Mitä pidempään ja mitä enemmän Miklos tekee, sitä suuremmaksi sen työinto ja motivaatio kasvaa. Kolmannen päivän iltapäivänä Miklos oli uskomattomassa vedossa. Kyllä olimme silmät suurina, kun se yllättäen kipusi kahden puulavapinon väliä ylöspäin, vasemmanpuoleisilla jaloilla vasemmasta pinosta tukea ottaen ja oikeanpuoleisilla jaloilla oikeanpuoleista pinoa kavuten. Kun se sai maalimiehen näkyviin, haukkui se vielä mahtavan ilmaisuhaukun siinä pinojen välisessä kuilussa roikkuen. Kuvassa Mikko syö palkkansa etutassuilla roikkuen lavoista ja takajaloilla räpistellen:

Tämän reissun ehkä paras anti olikin se, että sain nähdä häivähdyksiä siitä koirasta, joka minulla oli ennen sen loukkaantumista. :-D

Me ollaan Samin kanssa kovia kokeilemaan kaikkia asioita, ja siksi piti kokeilla myös, mitä uroskoiramme tekevät kun ne molemmat lähetetään samaan aikaan samalle piilolle. Kun molemmat ilmaisisivat, sitten ottaisimme koirat hallintaan ja palkkaisimme ne itse.
Samin koira Papu meni saman tien suoraan piilolle ja alkoi ilmaista, jolloin Miklos yritti mennä ensin vasemmalle ja sitten oikealle kulman taakse etsimään. Komensin sen aina vaan uudelleen suoraan samalle piilolle missä Papu haukkui. Selvästi Miklos halusi välttää riitaa ja kiersi siksi Papun (ja piilon) kaukaa. Lopulta se meni piilolle, tutki tarkkaan oven hajut ja alkoi sitten ilmaista kuin Papua ei olisi ollut olemassakan. ;-)




Viimeisenä päivänä satoi kaatamalla ja näimme trombinkin, joten kun menimme märkinä treenaamaan palotaloihin, oltiin aikalailla mustanharmaita treenien päätteeksi!