Käytiin Ojangossa ottamassa vähän tottista ja kettistä. Siellä on saatu valmiiksi kenttää ympäröivä ja sen eri osastoihin jakava aita, joten nyt siellä on kettis-kentälläkin siis aidat ympärillä.

Otin siinä kettistelineitten lomassa tottista ensin, oli vähän löysää ja ponnetonta menoa. Liekö kuuma keli syynä vai mikä, mutta koira ei oikein ollut nameihin motivoitunut. Ei kyllä ollutkaan mitään herkkunameja vaan ihan tavallisia.

Otin ensin seuraamista pitemmän aikaa ja sitten jättäviä liikkeitä. Noudosta tuli palkkioksi itävallanpallo taas. Kokeilin palkaksi myös uutta lelua jossa on pehmeä pieni patukka köyden toisessa päässä ja tennispallo toisessa. Patukkapää oli mieleinen ja taisteluleikkiä olisi koira jatkanut ties kuinka kauan.

Ryömiminen ei toiminut nyt oikein mitenkään.

Ketteryystelineet tehtiin myös ja ne meni ihan kivasti, palkkailin telineitten tärkeillä kohdilla ja hyvästä seuraamisesta ja perusasennoista telineitten välillä. Pöydät meni vähän kangerrellen mutta meni sentään ilman että etukäteen olisi käyttänyt niillä. Merkkiä ei ollut.

Sää oli varsin kuuma.

Seuraavalla kerralla voisi tehdä kestävyystreenin kun nyt on pari kertaa vatvottu yksityiskohtia ja palkattu runsaasti. Pitkää paikallaoloa häiriöitten alaisena pitäisi myös ottaa.