Kävin koirien kanssa maalla lenkillä metsässä ja merkkailin kävelyreittiäni muutamalla jälkimerkillä aina ennen kuin tiputin esineen jäljelle. Pari namiakin sain jätettyä jäljelle koirien huomaamatta.

Tämä oli eka kerta Mikolla kun tein jäljen niin että oli kolme koiraa mukana juoksemassa samalla. Miklos itsekin siis. Saisinpa nähdä, mitä se tekee!

Noin 3-3½ tunnin kuluttua lähdin Mikon kanssa ajamaan jälkeä. Nosto meni ok, ja lähti oikeaan suuntaan. Meni rauhallisemmin kuin yleensä metsässä, pari kertaa tarkisteli mutta pääasiassa eteni nähdäkseni jäljen päällä. Olisiko nurmijäljet auttaneet asiaa?

Esineitä se taas nosteli suuhunsa, ja jäin miettimään, olisiko sittenkin parempi opettaa se vain tuomaan esineet, kun kerta haluaa nostella niitä? Ääh, hirveetä säätämistä mutta kun se tahtoo välttämättä ottaa esineen suuhun JA käydä maate, niin se ei vaan käy. :-/

Hyvin meni, ei ollut kovin pitkä jälki, ehkä 400 m. Yksi metsätien ylitys oli siten että kuljin tietä pitkin jonkun 20 m ja sitten menin toiselle puolen metsään taas. Siinä Miklos meni ohi ensin tietä myöten eteenpäin mutta huomasi sitten että jälki olikin poikenut tieltä ja palasi.