Miklos käy kerran vuodessa näyttelyssä, nimittäin Suomen PON-kerhon omassa, eniten PONeja yhteen kokoavassa PON-katselmuksessa. Tänä vuonna se järjestettiin Sälinkäällä ja tuomarina toimi puolalainen käsittääkseni aika uusi rodun tuomari Barbara Wojcik. Koko päivän satoi. Paikalla oli reilu 60 PONia omistajineen.

Mukaan lähti myös Mikon kämppis, piskuinen Moppi, joka esittikin sitten kehässä aivan oman shown. Se nimittäin hipsi yksilöarvostelun jälkeen kehän laidalle odottelemaan kilpailuarvostelua, ja kipusi istumaan retkijakkaran päälle ja Maiju piti sateenvarjoa sen päällä:

No sen jälkeen Mopilla oli kolme ongelmaa kehässä: sora pisteli varpaita, maa oli märkä ja näyttelyhihna kuristi kurkun ympärillä (Moppi on kulkenut kaksi vuotta pääasiassa valjaissa).
Eli joka kerta kun sitä yritti liikuttaa poispäin retkijakkarasta ja sateenvarjosta, se hypähteli korkealle ilmaan, heitti villisti päätään eri suuntiin, harasi kaikin jaloin vastaan ja kieltäytyi liikkumasta muitten mukana. Siis aivan kuin pikkupentu ensimmäistä kertaa hihnassa...

Miklosta ei sade haitannut, se viihtyy aina. Muistan kun pari vuotta sitten Miklos meni aurinkoiseen kehään katselmuksessa numerolla 39 ja tuomari oikein pysähtyi hetkeksi tajutessaan ja lausuessaan ääneen: "Siis tämä on ensimmäinen koira täällä tänään joka nauttii kehässä olemisesta..."

Nyt Mikkoa kiinnosti jäljet ja naminhajut maassa, onneksi saimme tuttavilta vähän lihapullaa niin johan nousi nenä. Nousi koko koira, hyppi ja oli kuin ei olisi nähnyt ruokaa ainakaan viikkoon!
Monia asioita on Mikolle opetettu, mutta ei koskaan näyttelyseisomista. Niinpä pidin toisella kädellä pannasta kiinni koiraa paikallaan ja toisessa kädessä oli lihapullaa, ja toistelin seisomiskäskyä. Mikko kyykkäili takajaloillaan ja siirsi painoa eteen ja taakse vuorotellen, kun yritti seistä enemmän aina vaan. ;-D Häntä viuhui myös vimmatusti alhaalla.

Liikkuminen meni hyvin, seuraamiskäskyllä Miklos ravasi pitkällä askeleella ihan hienosti, se seisominen on meillä joka vuosi ongelmana, huoh. Se on aina kuin jonkun villipedon kanssa olisi siellä kehässä, hiki vaan valuu. Odotusajat kehässä pistin sivulle istumaan ja pitämään kontaktia käskyn alla, niin ei alkanut nuuskutella maata vaan pysyi kohtuullisesti kuosissa.

Yllättäen tämä oli sitten ensimmäinen puolalainen tuomari jonka tiedän, joka haluaa koirien olevan hoikkia. Miklos kun erottuu joukosta yleensä aikamoisena sporttikoirana, kun on turkkia vähennetty ja kiloja "hieman" vähemmän kuin ns. näyttelykunnossa olevilla koirilla yleensä.

Niin tuo Miklos sitten voitti turistikoirien urosten luokan ja lopuksi vielä oli Paras Turisti. :-)
Se oli kyllä aikamoinen yllätys.

Tuomari kyllä taisi tykästyä Mikkoon kovin paljon. Muille koirille tuli tavanomaisia arvosteluja joissa mainittiin yksityiskohtia: jotakin liikkumisesta, luustosta, ehkä rungon pituudesta, päästä, kulmauksista, turkista jne. Hammaspuutokset mainittiin.
Mikon koko arvostelu oli: "Kaunis koira. Sopusuhtainen. Kaunis muoto. Kivespuutos on sääli."
Ei edes mitään mainintaa siitä, että kolme hammasta puuttuu kokonaan ja kaksi puoliksi. ;-)