Oltiin alueella, jossa olen käynyt Mikon kanssa vissiin vain kerran aikaisemmin, sen ollessa ihan vasta-alkaja hakuiluissa.

Mikolla oli etukulmissa maalimiehet, mutta en lähettänyt ihan etukulmiin usoraan koska sinne meni niin voimakkaat suorat jäljet, ja tuuli viistosti oikealta melkein keskilinjan suuntaisesti. Källinä oikealla puolen etulinjalla oli kaksi maalimeistä samassa linjassa, eli viitisentoista metriä keskilinjasta valtavan kivenjärkäleen päällä ja sen takana etukulmassa. Siellä kulmassakin oli vielä hämäys, eli siellä oli ihan kulmassa paljon käytetty umpipiilo, joten Mikon maalimies oli siitä 5-7 m sivuun kivenkolossa. ;-)

Yritin ensin lähettää vasemmalle hieman etulinjaa edempää, ja koira kaarsi aika voimakkaasti keskilinjan suuntaisesti pistolla ja sai hajun oikealla kiven päällä olevasta maalimiehestä. Käskyistäni huolimatta ei tullut luokse vaan ylitti keskilinjan itsenäisesti, ja kun tajusin, että se työstää jo kiven päällä olevaa ukkoa, en halunnut sitä enää pois komennellakaan.

Miklos alkoi nopeasti haukkua kiven päällä olevaa ukkoa, sitten kiersi vähän sitä kiveä ja äkkäsi tikapuut jotka vie kiven päälle. Minä olin tässä vaiheessa jo paikanpäällä kehumassa sitä kun se yhtäkkiä ponnisti ja parilla loikalla, tikkaita hyväksi käyttäen, oli korkealla siellä kiven päällä maalimiehen vieressä! Käsittämätön koira!
Hetki piti miettiä, miten saadaan koira sieltä ehjänä alas, maalimies meinasi ensin että hän kantaa sen, ei onnistunut todellakaan. Piti sitten ottaa alas samalla tavoin kun meni ylös, eli maalimies lähetti koiran ja minä olin ottamassa vastaan kun se valui alas. Hyvin meni, tukkakoirana Miklos ei vissiin ehtinyt tajuta miten korkealla oli ja miten äkkijyrkkää seinää pitkin laitettiin alas. ;-D Onneksi Mikko oli ainoa koira joka kiipesi kiven päälle, olisi voinut sattua vahinkoja muuten.

Sitten otettiin se vasen etukulma joka oli tarkoitus ottaa ekana, Miklos oli ensin vetäissyt siellä umpparin oven auki ja haukkunut maalimiehen sitten ihan hienosti.

Sitten lähetin ihan kiven kohdalta taas oikealle, tarkoitus oli testata juuttuuko koira siihen korkeaan kiveen vai meneekö ohi samasta kohtaa, meni kyllä ja aikansa etsittyään oli nuuskutellut maata kovasti maallimiehen ympärillä, ja lopulta törmännyt kenkään ja haukkunut heti.

Neljäs maalimies oli ohjeistettu johonkin toiseen umppariin vasemmalle, mutta kukaan ei oikein tiennyt mihin tarkalleen ja heräsi jo epäilyskin että olisiko sittenkin oikealla. Edettiin keskilinjalla ja tehtiin tyhjä pisto vasemmalle, sitten tyhjä leveä pisto oikealle, että siellä ei ainakaan ollut ketään. Sitten taas vasemmalle, Miklos lähti kauas ja jonkin ajan kuluttua haukkui siellä sitten. Kelpo koira. :-)

Pistot saisi olla suorempia ja pitempiä taas, mutta ihan kiva treeni ja koiralla oli intoa ja kivaa ja vauhtia.