Järjestimme hälytreenin toiselle hälytysryhmän sisäiselle ryhmälle. Lopuksi otimme pienen reaktioharjoituksen omille koirillemme.

Kävelin Miklosin kanssa melko vilkasta jalkakäytävää pitkin. Maalimies oli mennyt vasemmalle puolelle johonkin pusikkoon, josta tuuli. Käveltiin vain koira liinassa siinä ja estin maan ja pientareitten haistelun, koira oli melko lyhyessä liinassa.

Kun haju puskasta tuli koiran nenään, Miklos alkoi heti kiskoa pöheikköön. En laskenut heti, vaan halusin nähdä, jatkaako kiskomista ja ilmaiseeko muuten, ja jäin liina kireällä paikoilleen, jatkoin itse asiassa matkaakin parin askelen verran.
Miklos haukkui pari kertaa, komensin vielä maahan ja sitten annoin mennä. Maalimiehellä haukut kuten tavallisesti.

Olisi ollut kiva kokeilla rullan kanssa, mutta kävimme viime viikolla tosietsinnässä jossa rulla katosi jonnekin pellolle parin ekan tunnin aikana. Pitää virittää kestävämpi rullasysteemi, joka ei roiku niin alhaalla. Etsinnässä kulutimme neljä tuntia alue-etsintään, sitten etsintä päätettiin.