Oltiin omilla raunioilla, viime kerrasta kaksi viikkoa.

Mikolle otettiin maalimiehet isoon betonipalkkipinoon, oikeaan viemärikaivoon (ratamme vaikein piilo on kaksi samassa linjassa kulkevaa oikeaa viemärikaivoa: niitten pohjassa on kämmenenkokoinen aukko vedelle viemäristöön ja raskaassa teräskannessa parisenttinen rako), yhteen syvään kaivoon, ja lisäksi sellaisen tärytinkoneen päälle istumaan muovin ja viltin alle.
Tehtiin vielä hämäys eli käytettiin muille koirille sitä toista viemärikaivoa ja Mikolle toista, sillä näistä tulee todella vähän hajua ylös ja koiran olisi varmasti vaikea erottaa kaivo jossa nyt oli maalimies, kaivosta jossa juuri oli tunnin ajan ollut useampi ukko. Sitä paitsi viimeksi Mikolla ol ise toisille käytetty kaivo piilona, ja se oli sille hyvin helppo (meni vain alueelle, sai hajun, nuuhkaisi kaivoa ja haukkui) vaikka se oli muille hyvin vaikea. Tälläkin kertaa tuo kaivo oli todella vaikea muille koirille.

Radalle on tuotu "romulava" johon on kerätty teräsromua, ja tästä kokoelmasta saatiin tosi hienot häiriöäänet! Vaikea viemärikaivo oli ihan siinä lähellä, joten saatiin koeteltua koiran hermoja taas kunnolla.

Ensin Miklos nappasi sen betonielementtipinon maalimiehen, hyvällä ja riemukkaalla ilmaisulla.

Sitten lähetin Mikon siitä teräsromulavan vierestä viemärikaivolle päin, ja Miklos juoksi kaivon ohitse. Ajattelin jo, että nyt se meni siitä ylitse kuten muutkin, mutta pari metriä kaivon jälkeen Miklos kääntyi ja palasi kaivolle ja ilmaisi välittömästi. Hieno hurtta!
Sitten lähetin koiran jatkamaan hommia ja jäin hääräämään viemärikaivojen sulkemisen kanssa. Miklos etsi hyvin itsenäisesti alueella.

Seuraavaksi Miklos haistoi keskellä tulevaa tasaista kenttää olevan tärisyttimen "satulassa" istuvan, peitellyn maalimiehen. Se oli jo juoksemassa sen ohitse ennen kuin tajusi että siinähän se olikin! Voi koiran riemua kun se tajusi että siinä se ihminen oli, muttei lainkaan ymmärtänyt miten se siinä oikein oli. Miklos hökelsi ympäri hökötystä ja haukkui välillä, mutta oli niin innoissaan että koko kroppa heilui ja vaappui ilosta eikä saanut asetuttua haukkumaan kuin vasta hetken päästä.

Lopuksi Miklos paikallisti vielä sen syvän kaivon raunioalueen takaosassa, hyvin irtosi sinne ja työskenteli itsenäisesti. Tassuilla oikein tomerasti vielä haukkuessa raapi sitä kaivoa, että täällä, täällä! 

Olipa kerrassaan innokas, vauhdikas ja tehokas koira minulla treeneissä tänään!

Jälkeenpäin mietin, että olisiko frf-joukkojen kanssa tehty intensiivitreenaus-viikonloppu Roserbergissä auttanut noin paljon nimenomaan sen viemäripiilon kohdalla, siellähän keskityimme nimenomaan vähähajuisiin piiloihin, ja nyt koira oli huippuvarma noin vaikeassa vähähajuisessa piilossa!