Koska niin moni on menossa kokeeseen, pidettiin taukoa maastotreeneistä ja tottisteltiin pommarissa.

Ensin Miklos oli ryhmässä häiriökoirana, sitten teki pitkään paikallamakuuta. Kaverit lähti pommarista ulos viemään koiriaan autoon ja minä menin käymään omalla autollani joka oli pommarissa sisällä, ja Miklos selvästi luuli että minäkin lähdin sielä kokonaan pois!
Hyvä ilme oli koiralla kun se ihan ihmeissään katsoi, että nyt ne todella jätti minut tähän makaamaan! Hetken se selvästi halusi nousta ja lähteä, mutta sitten pysyi kuin pysyikin paikoillaan, mulkoili treenaamaan jäänyttä koirakkoa vähän että huomaako nuokaan että minut on tänne hyljätty.
Kun se tavallaan rauhottui siihen uudestaan olemaan, niin kiiruhdin autolta palkkaamaan sen. Hämmästynyt ilme kun tajusikin että olin ollut siinä vähän matkan päässä autossa. ;-)

Noudot onnistui taas innolla! Ohoh! Kiva!

Otettiin paljon seuraamisen käännöksiä, oli vähän hitaita ja henkilöryhmässä vasemmalle kääntyminen oli hankalaa kun koira edisti ja olisi mennyt suoraan vaan. :-/

Ryömimistä otettiin pitkästä aikaa avustajan kanssa ja se meni hyvin!