Reissu sujui hyvin, ja arvatkaas mikä oli toinen enemmistörotu reissussa?? PON! Matkassa oli kultainennoutaja, tolleri, kaksi lagottoa, kaksi PONia ja rottweiler.
PONit oli helppoja matkaajia, hiljaa ja rauhallisina olivat hyteissä ja hotellihuoneessa.

Menomatkalla saimme kyllä hyvät naurut hytissä, näitten kuuliaisten koiriemme ansiosta. Laitoin Mikolle häkin pystyyn sängyn päälle kun en luota, että se ei aukoisi hytin ovea (laivan keittiöstähän se tosin löytyisi - iltakävelyllä löysi nimittäin keittiön oven ja juuttui siihen häntä hurjasti heiluen eikä olisi millään jatkanut matkaa). Miklos istui oven edessä normaali vakava ilme naamallaan ja minä osoitin häkkiä ja komensin sinne.

Miklos istui aivan liikkumattomana, vain silmät katselivat eri puolille kattoon, kuin olisi vihellellyt "en ole täällä", tai kenellehän se puhuu... Heddi-PON sen sijaan hyppäsi häkkiin. Otin Heddin ulos häkistä ja komensin Mikkoa sinne, Miklos istui kuin ei olisi lainkaan läsnä eikä kuulisi mitä minä sanon, ja Heddi hyppäsi taas häkkiin. Otin Heddin taas ulos häkistä, ja tämä sama toistui kai neljä-viisi kertaa.
Lopulta Miklos oli "avustettuna" saatu häkkiin. Maiju halusi laittaa Heddin hihnaan ja kutsui luokseen. Nyt Heddi puolestaan teeskenteli ettei olisi kuullut, mutta kun Maiju yhä vaan sinnikkäästi komensi sitä luokseen, päätti Heddi sen sijaan hypätä vielä kerran häkkiin - jonka ovi tosin oli jo kiinni, joten se hyppäsi naama edellä häkin ovea päin ja tipahti takaisin lattialle. 
Vain PON pystyy luomaan tyhjästä näin huumoripitoisen hetken!

Menomatkalla merellä tuuli todella paljon. Uniamme häiritsi paitsi keinunta, niin myös vessan ovi joka vuoroin aukesi ja meni kiinni laivan heiluessa. Lopulta raahasin häkin oven eteen jotta se pysyisi kiinni. Jossain välissä yötä kolisi hurjasti ja syyksi paljastui yläsänkyyn menevät tikkaat, jotka oli laivan heiluessa hypänneet irti telineestään ja paiskautuneet vastakkaiselle seinälle!

Rosersbergin rauniokorttelit on kyllä hienot. Kävimme siellä ekaa kertaa Miklosin kanssa kokeissa vuosi sitten, sitten treenaamassa FRF-ryhmän kanssa kesäkuussa, ja nyt tämä reissu oli meidän oman treeniryhmän.
Olimme oikeastaan Ruotsin palveluskoiraliiton vieraina, ja meitä isännöi koko viikonlopun ystävälliset pitkän linjan pelastuskoirakouluttajat Leif ja Ritva Sundberg, joihin tutustuimme pelastuskoirien MM-kisoissa kesällä 2007. Ritva on alun perin Suomesta ja iloitsee aina kun pääsee puhumaan omaa kieltään.

Mikolla oli reissussa mukana kaikki kolme tyttöystäväänsä: MM-kisareissun tyttis kultsukka Rinna (jota Miklos puolusti MM-matkalla kiivaasti latvialaista piharakkia vastaan), viime pääsiäisenä ruotsinreissulla Mikon sydämeen käsittämättömästi luikahtanut yksinkertainen tolleri-tyttö Jippo; ja PON-neiti Heddi jonka ihastus Mikkoon on tähän asti ollut ehkä hieman yksipuolista.

Tällä kertaa meidän kaikkien todeksi tietämä oli Mikonkin mielestä totta, eli PON on paras, ja Miklos lämpeni Heddille! Siis heilutti häntää ainakin pari kertaa. Vaikka osoittikin olevansa välillä todella vakavikko ja hapan ukko... Nimittäin toisena iltana saatuaan BackOnTrack-loimen päälleen (ja sitä ei silloin auta mennä ihmettelemään!) Miklos vetäytyi yöpuulle (eli rauha maassa ja kukaan ei saa riekkua!), mutta Heddi yritti vielä kovasti osoittaa ihastustaan Mikolle, jolloin Miklos jähmettyi hetkeksi, mutta kun Heddi vain jatkoi, niin silloin Miklos antoi nenille.
Aamulla Miklos kyllä meni heti kuiskuttamaan Heddin korvaan ja pussasi nenälle, että tykkään, tykkään...

Harjoittelimme vaikeita kulkureittejä, joita ei pääse Suomen radoilla juurikaan harjoittelemaan. Miklos kömpii alas:

Ja takaisin maalimiehen kanssa. Reppana muljahti murikoitten väliin ja löi päänsä seinään (siis Miklos, meidän ihmisten päät muksahteli ja kopsahteli milloin minnekin, siksi meillä oli aina kypärät päässä):

Maiju oli buukannut meille oikein luksushotellin! Aamiainen nautittiin koikarppi-altaan äärellä ja oli runsaampi kuin ruotsinlaivan buffet... Ulkonakin oli jo joulutunnelmat:

Kerroksia hotellissa oli 24, tässä sitä mennään romanttisesti näköalahissillä ylös:

Jääkoneen avustuksella saimme iltaherkku-jäätelöt pidettyä kylminä ja Miklos ja Heddi laittoivat maksapasteijatuubit jäihin ja asettuivat romanttisesti ikkunasyvennykseen, josta oli hulppeat näkymät hotellin aulaan ja karppialtaalle:

Kävimme nukkumaan hyvissä ajoin ja laskin, että ehtisimme nukkua peräti 9 tuntia ja silti aloittaisimme aamulla treenit jo yhdeksältä!
Kunnes rokki rämähti soimaan! Elävää musiikkia yleisönhuudatuksineen oli tarjolla aulan ravintolassa, ja meidän romanttisen ikkunasyvennyksemme ikkunoista toinen ei pysynyt kiinni vaan oli koko ajan vähän raollaan. Se siitä yhdeksän tunnin unesta! Macho-macho-man...

Aamulla koirat pääsivät kiipeilemään! Miklos teki varsinaisen tempauksen puulavapinoilla ja sai ruotsalaisen peko-mamman huokaisemaan: "Ei meidän koirat ole niin hulluja kuin sun koirasi."

Tuolta tulee haisu! Hoplaa! Ihan ei jalat riittäneet tästä kohtaa pinon päälle hyppäämiseen, vaikka yritystä kyllä oli:

Entäs tästä? Rohkea rokan syö - Hop-laa! PONissa on sen verran karvaa ja kitkaa, että kyllä se kahden trukkilavapinon väliin jää vaikkei jalat maahan yltäisikään:

Koko kropalla vaan väännetään:

Pari haukkua ja johan alkaa tapahtua! EVÄSTÄ NÄKYVISSÄ!!

Mikään ei pidättele, täältä tullaan, evästä!! Ihan melkein yllän! Nenä koskee jo purkkiin!
Evästä! Evästä! (takajalat huitoo ilmassa)

Eväät syödään vaikka takajalat ilmassa roikkuen. Huomatkaa, että häntä heiluu koko ajan niin ettei tarkennu lainkaan kuviin.

Entäs sitten alastulo? Minä kutsuin tietenkin, ja ajattelin että se laskeutuu samaa reittiä. Mutta...

Ja kieli vaan lipoo alastullessa, hyvät eväät!

Haasteellisin alusta Mikolle oli tämä:

Etenkin, kun tuo yllä oleva kuva on salaman valaisema, ja todellinen tilanne oli tämä (ja sateesta liukkaat pinnat):

Mikolla kiilautui oikea takakäpälä kivenmurikoitten väliin ja juuttui sinne hetkeksi. Sinnikkäästi ja vinkuen koira kiskoi kintun irti ja jatkoi hommia. Toisella yrittämällä meni alas asti.

Kesäkuun treeneissä eräs ruotsalainen mies runoili minut nähdessään: Vackra svarta färg - i Rosersberg! Ja sehän piti tälläkin kertaa paikkansa:

Kotimatkalla laivalla oli väsynyttä porukkaa. Takana oli kaksi huonosti nukuttua yötä ja kaksi kahdeksantuntista treenipäivää. PONit sai luvan kanssa valloittaa alapedin ja minä kiipesin ylös. Aamulla kellon soidessa oli koirat täsmälleen samoissa paikoissa ja asennoissa!