Otettiin Mikolle ihan vain kolme maalimiestä ja kaikki tällä uudella palkalla.

Ekalle maalimiehelle (vasen etukulma) koira lähti eri jälkiä jäljestellen, mutta suunta oli oikeahko ja haukku oli hyvin vimmaisa. Hetken taistelun jälkeen koira tuli keskilinjalle lelu suussaan ja pudotti sen eteeni.

Oikeaan etukulmaan lähetys ei onnistunut hyvin, vaan koira kaarsi oikealle ja jäljesteli siellä. Päätyi kyllä oikealle alueelle pyörähtelemään ja oli sen näköinen että kutsuni kaukuivat kuuroille korville, hajulla ollaan. Pian kuuluikin haukku ja maalimies toi koiran lelussa roikkuen pois.

Sitten otettiin tyhjä iso kaari vasemmalle, ja tyhjä oikealle. Ei ollut riittävän syvä pisto oikealle. Sitten maalimies kipitti vasemmalle kun koira oli vielä oikealla, ja lähetin sen lennosta vasemmalle. Olin kuitenkin itse jo kulkenut maalimiehen ohitse. Koira teki parikin pitkää pisto vasemmalle ja eteni hyvin keskilinjan suutnaisesti, itse asiassa katosi näkyvistä kun tarkisteli vanhoja edellisten koiranohjaajien ja ukkojen jälkiä... Kun lähetin sen vähän takavasemmalle, niin sai hajun ukosta ja ilmaisi sen innokkaasti.

Leikkipalkka tuntui toimivan ja haukut oli hyvin intensiiviset ja innokkaat tänään. Jatketaan kokeilua!