Espoo järjesti nyt vuorollaan treenin meille muille. Kyseessä oli ihan maastoetsintä, ja oikein hyvä harjoitus. Alueet eivät olleet kovin suuriakaan ja kaikki siavat löytöjä. Hyviä ja tarpeellisia harjoituksia!

Me saimme Mikolle alueen, joka koostui pitkulaisesta kallionnyppylästä ja maastosta sen ympärillä. Aluksi kiersimme alueen polkuja ja kävelyteitä myöten, halusin pitää koiran liinass aja seurata tuleeko reaktioita. No tulihan niitä! Kovasti olisi ollut tarve päästä viereiselle toisen koiran alueelle. Kun siellä harjoitteleva koira ilmaisi, kuulimme että maalimies ei ollut kovinkaan kaukana meidän alueemme rajasta.

Omalle alueellemme ei tullut selkeitä reaktioita alueen kierrettyämme, joten seuraava taktiikka oli lähteä alueen sisään kulkemaan. Tarkoituksena olisi siksakata alue läpi. Oman haasteensa toi märkä ja liukas ja erityisen jyrkkä kallio. Oli vaikeaa löytää kohtia joista pääsi kiipeämään ylöspäin.
Kun kerran yös asti vihdoin pääsimme, niin katsoimme järkeväksi samalla kertaa käydä sen kallionnyppylän korkeimman kohdan kokonaan läpi. Teimme niin ja laskeuduimme vastakkaisella puolella lähes äkkijyrkkää seinämää takaisin alas. Oli jo vallan pimeää, ja ainoa sopiva reitti alaspäin vaati ihmisiltä pienen persmäen, koira taas ei halunnut hypätä niin jyrkkää pudotusta pimeässä eikä se olisi ollut järkevääkään.
Minä siis ensin liu'utin itseni alas, ja sitten houkuttelin koiraa niin lähelle, että sain otettua tukevan otteen sen valjaista (se oli liian korkealla että olisin saanut nostettua). Nykäisy ja koira tuli pystysuoraa seinää alas ja minä pidin valjaista vastaan ettei tipahtanut.  

Jatkoimme kallion jyrkänteen alareunan tutkimista vähän matkaan takaisinpäin, ja sitten tarkoitus oli jatkaa siksakkia takaisin alueen vastakkaiselle puolelle. Tässä vaiheessa oli jo vierähtänyt tunnin verran.
Yhtäkkiä koira aktivoitui ja alkoi nenä ylhäällä paikallistaa hajua. Se juoksi kallionjyrkänteen seinämän viertä ja etsi kiivaasti. Ryömi koloihin kivien alle, kiipeili kallionseinämän ulokkeilla ja lohkareilla. Välillä se juoksi kauemmas seinämästä hakemaan hajuja ja aina palasi takaisin seinämälle. Mutta ei vaan löytänyt mistä haju tuli.
Koira alkoi hyppiä kallionseinämää vasten ja haukkua. Olimme ihan ällikällä, missä hajun lähde voisi olla. Voisiko haju tulla ylhäältä kalliolta? Mutta juuri olimme käyneet siellä. Tuntui järkevämmältä, että haju tuli jostain alempaa "laaksosta" ja kertyi seinämälle. Pistotin koiraa alueella ja se tutki alueen hyvin, mutta palasi aina takaisin seinämälle ja alkoi nousta sitä vasten ja haukkui taas. Ei auta, sinne ylös se tahtoo.

Punnersin koiran persiistä ylös siitä äkkijyrkästä seinämästä ja komensin etsimään seinämän puolivälin tasanteita ja ulokkeita. Ei mitään siellä. Kiipesin vankkaa koivua halaillen itsekin tästä taas ylös ja lähetin koiran ylös kallion päälle - siellä ei mitään, koira halusi takaisin alas. Laskeuduin persmäkeä alas taas, ja komensin koiran seinustan reunalle, nappasin valjaista ja nykäisin sen pää edellä alas ja varmistin pehmeän laskeutumisen taas.
Koira kierteli hetken alhaalla ja palasi sitten taas nousemaan kallionseinämää vasten ja haukkui siinä. Ei ole totta! Pistotin sitä taas alhaalla oleville alueille, kauemmaskin, ja koira teki hyvä ätyötä ja palasi aika kallionseinämälle. Siirryimme sivusuunnassa edemmäs kallionseimänä myötäisesti, koira tutki tarkkaan ja palasi taas vanhaan kothaan ilmaisemaan. Seisoi takajaloillaan seinää vasten ja haukkui. Nosti rullaa niin perskuleesti ja kävi välillä maahan rulla suussa. Otin rullan lopulta pois. 

Sinne ylös se koira halusi taas, ei auttanut muuta kuin punnertaa se sinne persiistä taas. Itselleni riitti edellinen kerta! Pikainen kierros välitasanteilla, ei täällä ole mitään, koira halusi takaisin alas. Nyt kolmannella kerralla Miklos jo luotti minuun ja kun sain otteen sen valjaista, koira heittäytyi rauhallisesti pystysuoraan pudotukseen alas.

Aikaa oli kulunut toista tuntia, ja etsinnän johto kyseli ahkerasti sijaintiamme. Ohje oli että tutkitaan mistä haju tulee, kerta toisensa jälkeen. Tuli jo lämpökamerahavaintoakin, mutta olimme käsityksessä että olemme jo kyseisellä alueella. Lopulta tuli johdolta viesti siirtyä luoteiskulmassa hieman eteläänpäin, vai oliko se lounaaseen. Siirryimme eteenpäin, koira ei enää reagoinut. Pistotin kallionrinteeseen ja toiselle puolelle maastoon, ei mitään reaktiota mistään. Tuuli takaamme, eli takana oli vain sitä pitkän aikaa tutkimaamme aluetta.
Johto pyysi meitä siirtymään tietylle alueelle, me mielestämme olimme jo olleet siellä pitkään, ja nyt nousi esille kysymys että no missä se maalimies sitten on, koska meidän olisi johdon mielestä pitänyt olla jo aivan kohdalla. Lopulta johto pyysi maalimiestä huudahtamaan, ja minä en edes kuullut ekaa huutoa, vasta toisen kuulin. Ja kaukaa edestäpäin, varmaan parisataa metriä tuulen alapuolella, alueelta jossa emme vielä olleet lainkaan käyneet.

Niinpä marssimme eteenpäin, pistotin koiraa koska halusin sille löydön. Johtoryhmäkin saapui luoksemme katsomaan tilannetta, kun oli vähän epäselvää missä olimme ja missä maalimies oli. Koira teki hyvin töitä, ainakin näytti etsivän ahkerasti eikä väsymys painanut. Eikä hermostunut vaikka ahkerasti lähetin sitä. Yllättävän hyvin kesti prässäämisen.
Minulle tietenkin iski pelko, että nyt se ei toimi, nyt se ei reagoi. No, pelko oli turha sillä kun koira osui alueelle jossa sen oli mahdollista saada haju maalimiehestä, se ripeästi paikallisti henkilön ja haukkui hienot ilmaisut ilmoille. Eikä ollut rynninyt päälle vaan käyttäytyi ihan hienosti. Onneksi oli kunnon palkka mukana repussa, sen oli kaveri ansainnut!

Maalimies oli ihan kallionrinteen kupeessa kivien keskellä piilossa. Maalimies kertoi, että ei ollut missään vaiheessa aiemmin nähnyt tai edes kuullut meitä.

Opetus... jos koira selvästi ilmaisee hajua, mutta mitään ei vaan löydy edes 50 m säteellä, niin pitää vaan lähteä kauemmas etsimään. Nyt me juutuimme turhan pitkäksi aikaa samalle alueelle. Olisi pitänyt vain uskaltaa jättää se kohta ja edetä pitemmälle, ja tulla sitten takaisin jos sieltäkään ei löytyisi. Maalimiehen haju tuli ehkä korkealla kallion pystyseinämää myöten tms, jostakin ihme kautta, noinkin kauas.

Vähän niin kuin raunioilla eilen, haju kulkeutui yllättävän kauas ja lopulta koira ilmaisi sen siellä mihin se kertyi seinälle, ennen kuin sattui oikeasta suunnasta suoraan maalimiehestä tulevaan pieneen hajuvanaan.

Paljon on vielä opittavaa!