Lähdin lauantaina Jyväskylän näyttelyyn parin sijoituskoiran kanssa ja kaveriahan autetaan aina, joten sysäsin Miklosin pe-iltana Satulle hoitoon Metkun ja Jipon kaveriksi. Join siinä joulun ekat glögit sinihomejuustopiparien kanssa (mmm!) ja pakkasin sitten piskuisen Mopin autoon. Satu harhautti Mikon namilla sisälle, antoi namin vahingossa Jipon suuhun ja lämäisi oven kiinni nenien edestä. Tosi reilua? ;-)

Niin jäi Mikko sinne eikä sitä ollut kuulemma juurikaan hetkauttanut että näin kävi (no uskoisin että se namin ajautuminen väärään kitaan kismitti hieman).

Lauantaina oli hälytysryhmälle järjestetty isompi harjoitus, jossa Heli oli organisoinut paikalle oikein spr:n väkeä ja muita hälyn ulkopuolisia maalimiehiä. Hyvä Heli! Kovasti kuulin kiitosta harjoituksesta ja etukäteen kovasti harmitti että menot sattui päällekkäin samalle päivälle.
Kehotin Satua ottamaan Mikon mukaan treeneihin, jos jotain ihan pientä saisi sillekin tehtyä, onhan ollut puhetta että hälyn koirien pitäisi olla toistenkin ohjattavissa ja sitä pitäisi harjoitella. Ja kyllä olikin hyvä että Miklos oli Satulla! Valitettavan moni oli joutunut viime tingassa perumaan osallistumisensa hälytreeniin, ja Virpikin joutui perumaan sen koiransa osalta. Yhtäkkiä oli siis yksi hälykoira ilman ohjaajaa ja yksi hälyohjaaja ilman koiraa, 1+1=...

Virpin treeniraportti:

Miklos oudoissa käsissä

 

Majka oli näyttelyreissulla ja Mikko Sadun luona hoidossa, maininnalla "että jos ehditte niin tehkää Mikollekin joku pikku juttu" hälyn iltatreenissä. Oma koirani oli mahataudissa, joten retorinen tekstiviestikysely Majkalle "voinks mä ohjata Mikkoa tänään?" ja ytimekäs vastaus "joo".

 

 

Siinähän sitten olimme. Hälytreenin ideana oli venemyymälän pihalle pudonnut pienlentokone. Ei tietoa uhrien määrästä, sijainnista tai mistään. Saimme kartturiksi Laurin ja ensimmäiseksi tehtäväksi tarkistaa venemyymälän piha.

 

Otin innokkaan koiran autosta, puin sille valjaat ja huomasin pikkuisen ongelman. En muistanut, enkä ollut tullut kysyneeksi, mitä käskyjä Majka on Mikolla käyttänyt. Mikko tuijotti minua kysyvästi.
"Etsi?" Ei reaktiota.
"Ukko?" Ei, se on mun koiran käsky, ja Mikko vain tuijotti.
Huitaisin kädelläni eteenpäin ja sanoin "hus!". Kohteliaana koirana Mikko heilutti häntäänsä vastaukseksi mutta ei se mihinkään liikkunut.

 

Lähdin sitten vain kävelemään eteenpäin ajatellen että kyllä se osaa, kokenut koira, luotetaan siihen vaan. Köpöttelykävelyn ja lumessa kieriskelyn vuorotellessa pääsimmekin lähes alueen loppuun kun Mikko selvästi osoitti saaneensa hajun ja pian se ilmaisikin pontevasti että tuossa veneessä on joku! Kyllä, kysyimme johdolta luvan, saimme käydä kurkistamassa pukkijalkojen päällä olevaan veneeseen ja siellähän olikin "venemyyjä" hieman tokkuraisen näköisenä.

 

Jatkoimme etsintää ja pihalla olevan hallin oven ollessa raollaan pyysimme lupaa tutkia halli. Saimme luvan, kävelimme toiseen päähän hallia, josta Mikko otti hajun tulosuuntaamme ja tekikin löydön. Ei tosin ehtinyt ilmaista, kun oli niin pakko kiivetä hihittävän maalimiehen syliin ja pestä tämän kasvot. Maalimies palasi kuitenkin ruotuunsa ja alkoi puhua tunnistamatonta kieltä ja perääntyä.
"Kököl kit! Kököl kit!"
Annoin koiran Laurille joka samaan aikaan yritti ilmoittaa löydöstä johtoon. Naishenkilö jatkoi perääntymistään ja "Kököl kitin" lisäksi puhui vuolaasti jotain muuta vähintäänkin yhtä huonosti ymmärrettyä.
"Öh, do you speak English? Francais? Ruskii?" Itse en puhu venäjää sanaakaan mutta tulipahan nyt kysyttyä sekin. Kököl kittien seasta kuului "Türkey", johon älykkäästi vastasin sanalla "Alanya?". Vastauksena innokasta nyökkäilyä ja lisää pulputusta.
Tajusin sentään jossain vaiheessa pyytää Lauria viemään Mikko kokonaan pois näkyvistä, jolloin "turkkilaisnainen" rauhoittui ja sain hänet nousemaan ylös. Lauri ilmoitti johtoon että yksi apuhenkilö tarvitaan auttamaan henkilö johtopaikalle, ja itse jatkoimme etsintää.

 

Halusin tarkistaa vielä hallin vierustan vene- ja tarvikealueen jossa Mikko oli alkuvaiheessa osoittanut lievää kiinnostusta, mutta johdosta tuli määräys uuteen tehtävään. Jälkikäteen ajatellen hallin viereen oli varmaan tullut tuulen mukana haju "venemyyjästä".

 

Nyt saimme tehtäväksi jäljen noston, jälkikäteen kuultuna noin 1,5 h vanha jälki. Henkilön oli nähty juoksevan metsään heti onnettomuuden jälkeen. Otimme tien reunasta, oikeaoppisesti muutama metri metsän puolelta janan ja aloimme kävellä tien suuntaisesti. Mikko nosti jäljen varmasti ja en voinut kuin nauttia osaavan jälkikoiran perässä menemisestä! Kerran Mikko jäi tarkistamaan yhtä kohtaa ja mieleeni juolahti olisiko maalimies istunut siinä hetken? Siinä hän oli pyörinyt, varmistui kun jälkikäteen sitä häneltä kysyin.

Aikamme kuljettuamme pitkin ryteikköä Mikko meni maahan. En nähnyt mutta niin selkeä Mikko oli, että saatoin sanoa Laurille vielä kaukana koirasta ollessamme että "otapa yhteys johtoon, koira on löytänyt jotain". Pikkasen petyin kun koiran edessä oli rutistettu pahvimuki, mutta lähemmin tarkasteltuna siihen oli kirjoitettu kuulakärkikynällä "Türkmenistan Airways". Oikealla jäljellä siis!

 

Jatkoimme matkaa mutta Lauri jäi ilmoittamaan löydöstä ja tarvittiin kertoa koordinaatitkin. Siispä pysäytin koiran ja odotimme. Ja jatkoimme, nyt menimme yhdestä esineestä ohitse, mutta Laurin huutaessa "odota, täällä on yksi esine, ilmoitan johtoon", saatoin vain huutaa vastaukseksi että "kohta saat ilmoittaa jo jotain muutakin". Me kun menimme jo ilmavainulla ja lujaa, ja hienosti Mikko ilmaisikin löydetyn. Koneen matkustaja oli muuten kunnossa, mutta oli päättänyt lähteä kävellen Laajasaloon "kun se on niin lähellä", ja väsähtänyt sitten. Totesin että onhan se Laajasalo juu ihan tässä Kehä III:n kupeessa, mutta tule nyt kuitenkin mukaan niin saat autokyydin. Tämä sopi hänelle, ja lähdimme kaikki takaisin johtopaikalle.

 

 

Yhden, ensimmäisen esineen Mikko jätti maastoon, se olisi ollut paperinen matkalaukun nimilappu. Muki oli toinen, ja viimeisen esineen (joka oli talouspyyherulla varustettuna tekstillä "olet jäljellä") löysi siis Lauri, koiran jo painaessa ilmavainuisesti kohti maalimiestä.

 

Nameja ja kehuja Miklos sai palkaksi niin löytämistään ihmisistä kuin esineestäkin. Ehkä jopa sai enemmän palkkaa kuin Majkalta konsanaan. ;-)

 

Todella upea kokemus ohjata vierasta koiraa, ja Mikko on todellakin hyvä koira. Alkuun tuntui että olen ihan muutenkin pihalla kuin vain venekaupan ulkotiloissa, mutta Mikko oli niin varma ja tiesi mitä ollaan tekemässä että sen kanssa oli ilo työskennellä. Olin aivan tohkeissani onnistuneen harjoituksen jälkeen ja mietin jo että josko minullekin seuraavaksi koiraksi oma pikku PON?

 

Mutta on vain yksi Mikko Mallikas!

 

Niin, se kököl kit, tai jotain sen tapaista, se on oikeasti turkkia ja tarkoittaa "koira pois!". Hälytreenit ovat sivistäviäkin tilaisuuksia.

 

 

 

 

 

Majkan loppukaneetti. Kiitokset Satulle Mikon hoitamisesta ja Virpille joka rohkeasti käytti tilaisuuden ohjata Mikkoa sen sijaan että olisi jäänyt kokonaan pois. :-) Kiitokset Helille hienon harjoituksen järjestämisestä.
On se Miklos vähän ulkona ollut alussa, kun on kerran kieriskellyt lumessa. Sitähän se ei tee kun etsii aktiivisesti, ei edes pitkässä partioinnissa, ellei olla palaamassa takaisin autoille tai pidetä taukoa.

Milla Sohlströmiltä saimme pari kuvaa lauantailta. Minä tajusin vasta ihan liian myöhään, etten ollut laittanut Mikolle mukaan mitään varusteita, mutta kuvista päätellen sille on jotkut valjaat ja liina löytyneet. :-)