Tehtiin "normaali" hakuharjoitus Mikolle eli pari maalimiestä etukulmissa valmiina ja sitten vedettiin tyhjää kunnes laitettiin loppuun vielä pari. Niin se taisi mennä. Hyvin meni. Sateli lopua kohti.

Treenien jälkeen olin juuri vaihtanut kuivan pyjaman päälle ja alkanut valmistaa iltapalaa, kun tuli soitto ja paluu treenipaikalle, kun kaveri oli lähtenyt vielä lopuksi ulkoiluttamaan koiriaan ja kulkenut eksyksiin. Akkukin oli hänellä melko lopussa puhelimesta, että saatiin lisää jännitysmomenttia iltaan.

Ei muuta kuin samat märät vaatteet takaisin päälle ja soitto Satulle. Mikon ja Metkun kanssa sitten painelimme kaverin kuvailemaan viimeiseen varmaan paikkaan josta hän oli lähtenyt suuntaan X. Huudettiin, ei kuullut kaveri meitä. Laitettiin koirat nostamaan jälkeä, mutta kaveri oli kulkenut puhelimessa puhuen sinne-tänne ja koko alue oli aika hyvin ristiin rastiin tallattu. Miklos kyllä hakeutui suunnilleen oikeaan suuntaan, mutta ei ollut varmasti jäljestävän näköinen ja tuli itse takaisin aina välillä.

Kiipesimme seuraavan korkean kallionkumpareen päälle ja huusimme taas. Nyt kaverin koira oli kuullut meidät ja niin hän oli laittanut koiran hihnaan ja tukka putkella sitten lähtenyt juoksemaan koiran perässä. Ja me huusimme ja huusimme koiraa luoksemme.
Tajuttiin sentään sen verran, että ei olisi kiva sille koiralle että kun se viimein pääsisi meidän luo, niin Metku ja Miklos olisi happamina sitä vastassa, joten minä jäi koirien kanssa taaemmas ja Satu meni namien kanssa koiraa vastaan. Ja olihan siellä koiran perässä sitten myös puuskuttava ja litimärkä eksyksissä ollut emäntäkin.

Hyvin meni koko ilta loppujen lopuksi, saatiin kaikki kotiin ennen puolta yötä. :-D