Kävimme Miklosin ja muiden FRF-tasontarkastuksen läpäisseitten koirakoitten kanssa eläinlääkärintarkastuksessa Mevetissä.

Koirat sai leptospiroosi-rokotteen ja niille tehtiin terveystarkastus. Muistiinpanoja tuli paljon, mm. kaikki puuttuvat hampaat kirjattiin ylös. Koska Miklosia ei ole rekisteröity Suomeen, ei se ole saanut virallista lonkkakuvaustulosta, joten minulla oli mukana mm. 1- ja 5-vuotiaina otetut lonkkakuvat sekä muutkin terveyslausunnot. Lääkäri katsoi kuvat ja kirjasi lonkat A:na.

Mukana oli myös kaikki Miklosin neljä silmätarkastuspaperia ja katsoipa lääkäri vielä ihan itsekin ne silmät. Ihmetteli vähän, kun on niin epätyypillinen rotu, epätyypillinen ikä, ja kaksi aiempaa lausuntoa puhtaat. Hän sanoi, että ei halua yhden silmämuutoksen takia hylätä koiraa, jonka kuitenkin useampi ihminen on kokeissa katsonut kelvolliseksi. Olihan tasontarkastuksessakin pimeäosuus, josta tuomari sanoi että ei hänen mielestään näkökyky vaikuttanut koiran työskentelyyn.

Käytiin läpi myös vanhat loukkaantumiset ja muut krempat ja tarkastettiin tilanne. Ensimmäistä kertaa tuli nyt lausunto, että oikean etujalan lihaksisto on suht samanlainen kuin vasemmallakin puolella! Ja tämä havainto menee ihan yks yhteen sen kanssa, että mielestäni nyt, keväästä lähtien, Miklos on ollut liikuntakyvyltään samalla tasolla kuin ennen syyskuun 2006 loukkaantumistaan. On siis oikeasti mennyt 2½ vuotta siihen, että pois surkastunut lihasmassa saatiin palaamaan jalkaan! Sehän oli oikeaa olkapäätä myöten koko raaja surkastunut (ja vasen puoli sitten vähän kuin bodarilla ;-D).

Joka tapauksessa, Miklos läpäisi tarkastuksen ja minä itse tietenkin jatkan sen työkyvyn tarkkailua.