Hyvin meni! Jos viime vuonna olin sitä mieltä että voidaan lopettaa koko homma kun oli niin turhauttavaa, niin tämän päivän harjoituksen jälkeen olisin jo valmis menemään Mikon kanssa kokeeseen. :-)

Otimme taktiikaksi etsiä hajukiilan molemmat reunat ja suunnistaa sitten sen keskellä vastatuuleen. Niin pitäisi päätyä hajun lähteelle. Jo siirtyessämme alueelle veneellä osasin lukea kuinka Miklos nuuskutteli tuulta, havaitsi ihmisen/ihmisiä yhdessä saaressa ja koska hajukiila loppui.

Kun aloitimme etsinnän, Miklos kiipesi tottuneesti veneen keulaan. Aika nopeasti se nosti pari kertaa rullaa, mutta nämä oli väärät hajukiilat eli kauempana ohi ajavat veneet ja en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Sitten tulimme uuteen hajukiilaan, niin itse asiassa tässä oli alue jossa oli samalla etäisyydellä kahdessa vierekkäisessä saaressa viisi ihmistä ja toisen saaren takana vielä kaksi melojaa, eli yhteensä 7 limittäistä hajukiilaa. Koira oli kovin tyytyväinen niin kauan kuin olimme hajukiiloissa, ja kun menimme niiden ohitse, oli se levoton. Oli helppo lukea että nyt mentiin pois hajusta.

Suuntasimme suoraan toista saarta kohti, selvästi hajukiilassa, ja Miklos seisoi keulassa ja ujelsi. Nyt kyseessä ei ollut se turhautumishaukku tai minun haukkuminen vaan se selvästi näytti minne halusi ja ujelsi että nyt on hyvä haju! Koska ihmisiä oli saaressa useita  ja oli siellä joku koirakin vapaana, pyrimme rantautumaan lähelle maalimiehiä - ja tosi hyvä sattuma, maalimiehet oli ihan tuulen yläpuolella n. 15 metrin päässä kun nousimme maihin! Ensin epäilin hetken ajan että Miklos juoksee kivikon ylitse uimaan, mutta sitten näin hännän heilumisesta että sehän onkin tehnyt löydön - ja sitten kuului myös haukku. :-)

Minä en siis harjoituksen aikana tiennyt missä saarissa ja missä siellä saaressa maalimiehet olivat.

Sitten siirryimme toiselle alueelle, jossa olin jälleen samalla aallonpituudella Mikon kanssa. :-) Miklos läähätteli ja haukotteli kaikessa rauhassa keulassa niin kauan kuin ei ollut hajua - ja kun tulimme hajukiilaan, se keskittyi, suu meni kiinni ja kuono kohosi. Kun tultiin hajukiilasta pois, koira yritti siirtyä kiilan perässä veneessä. Selvästi havaittavissa se kiilasta poistuminen.

Kun lähdimme kiilan keskellä suoraan hajun lähdettä kohti, Miklos seisoi keulassa ja näytti kuonolla tarkkaa suuntaan ja haukkui säännöllistä löyhää haukkua. :-) Välillä Mikko näytti vähän vasemmalle ja vähän oikealle.
Kun oli aika rantautua, jouduimme kiertämään tuulen yläpuolelle. Miklos muuttui rauhattomaksi mutta tuntui ymmärtävän, että olemme menossa sinne saareen. Saaressa olimme siis tuulen yläpuolella maalimieheen nähden joten lähdin kiertämään saarta reunoja myöten toivoen että osumme jossain vaiheessa tuulen alapuolelle niin että koira saa hajun uudelleen. Miklos juoksi ensin innokkaasti jahtaamaan parit vesilinnut lentoon, sitten se jatkoi pöydän ja penkkien luokse tutkimaan roskista, ja kun komensin sen aina vaan eteenpäin, juuri ajatellen ettei tästä mitään tulee, niin se nappasi hajun sivutuulessa ja ampaisi saaren korkeimmalle kohdalle kallion päälle haukkumaan maalimiestä. :-)

Onnistuneen harjoituksen jälkeen Miklos pääsi uimaan. Nyt lähti talviturkki! Ja millään ei olisi malttanut tulla pois vaikka tärisi ja tutisi kylmästä. Istuskelimme yhdessä Mikon kanssa illan päätteeksi Matosaaren rannassa, kuuntelimme laiturin natinaa, laineitten liplatusta ja lintujen laulua ja katselimme auringonlaskua odotellessamme treenikavereita takaisin mereltä.