Vietimme kivan treenipäivän Lahden raunioradalla. Mikolle otettiin ensin yksi kiipeilyharjoitus ja sen perään triplapiilo. Samaan rakennelmaan meni siis kolme maalimiestä piiloon. Mikolla oli tosi kivaa! viimeisen maalimeihen kohdalla sattui oikea Mikko-klassikko kun maalimies ja Mikko kumpikin etsivät toisiaan kaivonrenkaan eri puolilta. Sitten Mikko tipahti alas. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja Mikolla oli tosi hauskaa!

Mikolle otettiin myös raunioalueella kokeenomainen harjoitus, johon olin pyytänyt vaikeita piiloja ja mekkalaa. Hyvin meni sekin. Hieman ongelmia oli laskeutumsiessa tunneliin maan alle jyrkän alasmenon kautta, Mikolla on onglemia syvyysnäössä. Olisin toki voinut hyväksyä ilmaisun jo ylhäällä tunnelin aukollakin, mutta halusin harjoitusken vuoksi että koria menee alas tunneliin. Menihän se, kun menin sen sinne komentamaan - tämä oli sellaista molemminpuolista luottoa, minä tiesin että Mikko pystyy siihen ja Mikon oli luotettava etten laittaisi sitä oikeasti vaaralliseen paikkaan.

Video tripletistä