Ei saatu tulosta vudoen ekasta maastokokeesta, joka oli siis pelastushakukoe Raaseporissa.Tulosta ei tullut kellekään muullekaan, harmi!

Meillä jäi yksi ukko vasempaan etukulmaan. Olin eka koirakko ja oli vähän hässäkkää siitä mistä kohtaa alue alkaa, ja päädyin aloittamaan itse asiassa noin 15 metrin kohdalta, eli en saanut lähetettyä koiraa lainkaan etulinjaa pitkin, mikä oli ainoa reitti mitä kautta koira olisi haistanut piilon, koska alueella tuuli oikeasta takakulmasta vasempaan etukulmaan päin. Hittolainen. Maalimies kertoi kokeen jälkeen, että Miklos oli pyyhältänyt 4 metrin päästä ohi, mutta tuulen yläpuolelta. :-/

Muilla oli ongelmia maalimies nro 2:n kanssa, hänet oli piilotettu alas rinteeseen jyrkän kallionseinämän alapuolelle havunoksien alle. Heikko haju tuli noin 50 metriä aiemmin keskilinjaa kallionjyrkään yläpuolelle. Mikko hajun saatuaan paineli suoraan jyrkännettä alas siitä kohdin ja seurasi hajua sen lähteelle, aika kauas asti. Muut eivät olleet menneet tästä kallionseinämää alas, ja tämä ukko jäi heiltä.

Kolmas maalimeis oli takalinjalla lähellä keskilinjaa vasemmalla puolella ja sen Miklos otti melko kaukaa vasemmalla puolella pistolla ollessaan. Haukku oli jo vähän väsynyttä, katkeilevaa. Ilmaisuista saatiin kummastakin kuitenkin arvosanaksi Erinomainen.

Hyvä koe, ja tosi hyvä maasto! Ei liian vaikea ja silti paljon maaston vaihtelua kuten kuuluukin.

Ollaan tehty tosi vähän hakua tänä keväänä ja viime talvena, ja sen kyllä huomasi. Pistotyöskentely oli heikkoa, etenkin tuulen alapuolelle olisi pitänyt tehdä pitempiä pistoja. Miklos kyllä lähtee jos saa hajun, kuten nytkin nähtiin, joten kun etuoikealta oli niin hyvä tuuli, niin sinne ei tarvinnutkaan lähettää koiraa kuin hyvin taktisesti. ;-)