Saimme kutsun Raumalle erään pelastuskoiraporukan vieraileviksi kouluttajiksi Sadun kanssa. Kivoja ihmisiä ja koiria! Pe-iltana otettiin vähän partiointia ja Mikkokin pääsi illan päätteeksi pienelle kierrokselle pimeään metsään. Hyvin löytyi.

Lauantai-aamuna aloitimme me suorittajina, vaikka olimmekin kouluttajia. Treenasimme maatilalla, jossa muut olivat käyneet, joten he suunnittelivat ensin meille treenin että pääsimme hyödyntämään sen, että kerrankin pääsimme paikkaan, jossa emme ennen olleet käyneet. Tehtiin rakennusetsintää ja tilan lähipiirin etsintä. Miklos ilmaisi piilojen viereisiä seiniä kahdessa kohtaa, mutta niin hyvin osaan sitä jo lukea, ja olen kai jotain oppinut ilmavirtausten kulkemisesta rakennuksissakin, että osasin osoittaa melkoisen hyvin missä maalimiehet olivat. Yhdessä navettarakennuskessa Miklos ilmaisi haukkuen ylöspäin, kiipesi yhden tavarakasan päällekin ilmaisemaan ylöspäin, mutta ei siellä mitään ollut. Myös Jippo oli samassa kohdassa ollut hyvin aktiivinen. Jostain siihen ehkä sitten jonkun maalimiehen hajua laskeutui?
Kaikki ukot löytyi kivasti ja avomaalimiehelle Miklos käyttäytyi hyvin. :-)

Kiitos oikein kivasta puolikkasta viikonlopusta kaikille paikalla olleille!