Kun minä lähdin helmikuun alkupuolella Ruotsiin reissuun viikoksi, Mikko meni Helsingin yliopistolle koe-eläimeksi päiväksi. Sen homma oli todellakin olla koe-eläin: se oli eläin kokeessa (ei kuitenkaan eläinkokeessa). Kyseessä oli uusien pohjoismaisten silmätarkastajien koetilaisuus.

Mikko ja Moppi kävivät koetta edeltävänä päivänä näyttäytymässä kokeen valvojille. Mikon silmät syynättiin oikein tarkasti, jotta tiedettäisiin, mikä olisi oikea koevastaus sen osalta seuraavana päivänä. Mikon PRA:n todettiin edenneen loppuvaiheeseen. Lisäksi sillä oli alkava (sekundaari) kaihi, mikä on seurausta PRA:sta. Joitain ylimääräisiä karvoja löytyi silmistä myös.

Mielenkiintoista on, että vaikka Mikon PRA on edennyt niin pitkälle kuin se voi edetä, ei koira kuitenkaan ole ihan 100 % sokea. Kirkkaassa päivänvalossa Mikko mielestäni näkee vielä ihan vähän. Heittelen sille välillä lumipalloja, mikä tapahtuu niin, että huudan sitä nimeltä ja heitän lumipallon ihan sen eteen tai viereen, josta se kuulon ja hajun perusteella yrittää napata sen. Joskus näyttää siltä, että se jopa näkee lumipallon sen ollessa vielä ilmassa. :-)

Kaihi näyttäisi Mikolla etenevän hyvin hitaasti, sillä alkavasta kaihista mainittiin jo monta vuotta sitten ensimmäisen kerran. Nyt silmälääkäri sanoi, että jos Mikko elää ihan tosi tosi pitkään, ehtii kaihi tulla kunnolla. 

Mikko oli kuulemma superhyvä ja ihana, tosi symppis. Epäilen kyllä, että se on vähän hermostunut jossain vaiheessa, mutta ruokaa vilauttamalla on varmasti innostunut. Uskon myös, että se on jumittanut kaikkiin kynnysmattoihin haistelemaan todella itsepäisesti ja suurella hartaudella. :-)

Vaivanpalkaksi Mikko sai vähän evästä.