Melkein päivälleen 13 vuotta sitten menimme Melinan kanssa Länsisatamaan ja etsimme Baltiasta saapuneen bussiseurueen. Bussin vieressä maassa oli pieni metallihäkki, jossa oli ihan huuhkajan näköinen koiranpentu, jolla oli iloinen mieli ja valtavat tassut. ”Sinä taidat olla minun koira”, minä sanoin sille.
Pennun nimeksi tuli Milo, josta äitini kysyi: Onko se niin kuin Majkan ILO? Mutta se oli niin kuin Milosc, joka puolaa ja tarkoittaa ”sydämellisesti”. Sillä tämä pentu pysähtyi istua nakottamaan keskelle jalkakäytävää aina kun näki jo kaukaa lähestyvän ihmisen, ja vaati saada tutustua ja tervehtiä.
Nimeksi muokkautui lopulta kuitenkin Miklos, tai Mikko Mallikas. Miklos vei minut pelastuspuolen hommiin ja toteutti lähes kaikki haaveeni, mitä vain keksin.
Kolmetoista vuotta on kolmannes minun elämästäni, se on todella pitkä aika, mutta silti aivan liian lyhyt.
Sunnuntaina Miklos vielä tassutteli suht reippaasti naapuriin vanhempieni luokse välipalalle. Tomera haukku ja tassun kuoputus ovella korvaa ovikellon soittamisen.
Viime aikoina tämä naapuritalon ja meidän välinen matka on jäänyt Mikon ainoaksi "lenkkeilyksi". Pari viikkoa sitten käytiin vielä postilaatikolla niin, että Miklos jatkoi siitä takaisin kotiin ja minä nuorempien kanssa kunnon lenkille, mutta hiljattain Miklos ei ole enää oikein jaksanut tuota matkaa. Pari viikkoa sitten se alkoi myös ontua toista etujalkaa hissukseen.
Yhtenä iltana viime viikolla Miklos nuoli kauheasti toista etujalkaa koko matkalta, läähätti ja nuoli taas ja oli tuskaisen oloinen. Sillä on sillä puolella kainalon takana kyljessä iso laakea kämmenen kokoinen kasvain, joka varmasti löi jotain syöpäkipua jalkaan hetkellisesti. Tuo kasvain on ollut siinä jo vuoden päivät, mutta lähtenyt nopeasti kasvamaan kokoa nyt viime päivinä. Tuo kipukohtaus oli sellainen, että sitä en halunnut enää koskaan nähdä uudelleen. Kipulääkeannoksia nostettiin ja uusi kipulääke aloitettiin. Ontuminen helpotti kovasti mutta ei koko päiviksi.
Välipalat syöty naapurissa sunnuntaina ja Miklos jolkottelee kotiin, haistelee samalla tienpientareita. Tähän lyhyeen matkaan saa kulumaan pitkänkin ajan, tai sitten joskus se on menty ihan juoksujalkaa. Siis minä juoksen vanhan sokean koiran perässä.
Eilen pusuteltiin ja halittiin ja juteltiin kaikenlaista. Minä olin pääasiassa se, joka pussaili. Mikko on nykyään hakeutunut joka päivä haliteltavaksi, kaivannut kovasti hellyyttä ja pussaillutkin minua ahkeraan. Jopa nostanut etujalat syliin ja kammennut itsensä lähelle - tosin jos istun pöydän ääressä niin siitä saa samalla hyvin skannattua, onko lautaset varmasti tyhjinä.
Eilen myöhäishiukopalaksi oli tarjolla Mikon herkkua: hapankorppua ja maksamakkaraa. Se ei aina osaa päättää kumpi olisi parempaa, pelkkä kuiva hapankorppu vai tuore maksamakkara, joten molempi parempi!
Tänään lähdettiin aamuruokailun jälkeen autolla käymään joella Mikon kanssa. Miklos kahlaili hetken ja hörppi viileää virtaavaa vettä ja maisteli erilaisia vesikasveja.
Kahlailun lomassa Miklos söi tietenkin eväitä: hapankorppuja ja maksamakkaraa.
Kotona komennettiin, että lisää evästä olisi vielä saatava.
Sitten me juteltiin Mikon kanssa. Minä kerroin että se on ollut maailman paras minulle, ja että minun tulee niin kova ikävä sitä.
Ja Miklos kertoi minulle omat juttunsa.
Kun päivä oli kauneimmillaan, Melina tuli ja saattelimme Mikon yhdessä pois omalla pihalla. Mölli sai Mikon ja minun tukikoirana olla mukana, ettei sille jäisi epäselväksi, mitä Mikolle tapahtui ja mihin se katosi. Mikko nukahti varsin nopeasti, oli jo kovin väsynyt. Mölli siirtyi vähän matkan päähän ja istui siinä vahtimassa pihaa niin kauan, kunnes Mikko oli poissa.
Mikä mahtava elokuun päivä mahtavan koiran jättää hyvästit.
7.6.2002-18.8.2015
Miklos, Oktet ze Spiewogry, BH, RH-TA, RH-TB, RH-FLA, 5 x PERA-B, 4 x PEHA, FRF-koira. Minun Maailman Paras.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.