Pari päivää sitten Mikolta löytyi vielä isompi patti kaulaltakin... eipä ollut tunnelmat korkealla! Loputtoman märehtimisen sijaan (melkoisen pahan mielen ja vollotuksen jälkeen) päätin selvittää tilannetta sen minkä pystyy ja varasin Mikolle ajan syöpäsairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille. En siksi, että aloitettaisiin jotain erikoishoitoja jos syöpä löytyy, vaan siksi, että halusin tietää onko tilanne jo paha ja jos on, niin tietäisin päästää Mikon pois heti kun se oireilee kipuja tai jalat menee alta tms. Sitten ei tarttisi enää miettiä, teenkö oikein vai vieläkö odotetaan.

Syöpälääkäri otti asiamme vakavasti ja otti ohutneulanäytteet kaikista pateista jotka löysimme. Kaulan isompaa pattia myöten kaikki oli rasvapatteja! Otettiin samalla myös verikokeet kun Mikkoa oli paastotettu joka tapauksessa. Muut arvot oli ok, mutta hemoglobiini ja leukosyytit hieman normaalin alarajan alapuolella.

Lääkäri kysyi, minkä väristä Mikon kakka on ja minun oli tunnustettava, että en ole nähnyt sen kakkaa varmaankaan pariin vuoteen, koska Mikko on täällä maalla oikeastaan aina vapaana ja täräyttää tortun jonnekin metsään tai pellolle. Nyt alkaa siis paskan syynäys, lähinnä tarvitaan tieto, onko se mustaa tai veristä vai ei. Tämä onkin vähän haasteellisempi projekti, sillä Mikko lopettaa hommat kesken, jos asettuu liian läheisiin tarkkailuasemiin: se mulkaisee ja sanoo "Perverssi!" ja änkeää sen jälkeen jonnekin ihan pöheikköön paskomaan.  

Mikon söpönen kämppis Pöpönen   seikkailee tätä nykyä myös kovien kansien välissä:



"Tämä on pikkukoira Pöpönen" on kuvakirja lapsille ja lapsenmielisille. Kirja kertoo pienen PON-koiran ensimmäisestä vuodesta omassa perheessään. Kirjaa saa ostaa bloggaajalta, yhteydenotot sähköpostitse. 

Juuri kun ehti taas alkaa ajatella, että Mikko on kunnossa ja se huojumisepisodi jotakin ohimenevää, tuli seuraava ylläri. Rapsuttelin Mikkoa, joka köllötteli kyljellään ja selällään. Sillä on ollut rintalastan päällä sellainen pehmoinen pahkura jo usean vuoden ajan, siitä on otettu kaksi kertaa ohutneulanäyte ja todettu rasvapatiksi, ohjeekse on annettu poistaa se jos se kasvaa niin isoksi, että häiritsee. Ei sitten ole poistettu. No, nyt niitä sitten löytyi 3 tai 4 lisää. :-( 
Näinköhän ne on enää kaikki vaarattomia rasvapatteja?

Kummityttöni oli käymässä koirineen ja otimme ryhmäkuvan: tässä istuu vasemmalta oikealle Moppi, Mikko, Moppi ja Mikko:

Mikko vaikuttaa ihan normaalilta taas. Ilmeisesti selvisimme säikähdyksellä, mistä lie olikaan kyse. Se oli kuitenkin selkeä muistutus siitä, että merkittävä käänne pahempaan voi tulla koska vain. Jos tulee takaosan halvaantuminen tai heikkous joka ei heti palaudu, niin se on sitten siinä - mitään leikkauksia ei ruveta tekemään. 

Tänään käytiin käyskentelemässä metsän reunassa. Sinivuokkojen määrä on lisääntynyt 30 vuodessa täällä meillä ihan merkittävästi. Kun olin pieni, oli harvinaista löytää sinivuokko, nyt niitä on runsain mitoin.

Olen monesti sanonut, että sinä päivänä, kun Miklos jäi sairaseläkkeelle hommista, se lakkasi tottelemasta. Se myös ottaa välillä ihan ihmeellisiä erivapauksia, ja kun sille huomauttaa asiasta, on ilme sellainen, että Höh, näinhän mä aina teen.

Tänään Mikon suosikki-ihmiset oli käymässä ja kahvipöydän ääressä oli yksi vapaa tuoli. Ihan kuin se olisi kuulunut asiaan, Mikko yllättäen (ei mitenkään ketterästi tai sulavasti) kipusi istumaan tuolle tuolille, osallistui keskusteluun ja selvästi ihmetteli, missä sen kahvikuppi ja herkkulautanen oli.

Ja ei, meillä ei ikinä koirat istu pöydän ääressä ihmisten kanssa!!

Eipä tullut juuri uni silmään viime yönä. Mikko tuli sängyn viereen juttelemaan ja siliteltäväksi ja keskusteltiin tippa linssissä monista eri jutuista mitä ollaan saatu kokea vuosien varrella yhdessä. Sanoin sille lopuksi, että sen pitää antaa selkeä merkki sitten kun on sen aika lähteä, ja se murisi.

Tänään Mikko on ollut ehkä vähän huojuvaisen oloinen mutta muuten normaali. Vastapesty puhdas ja hyväntuoksuinen myös!








Kukat Jes-Tasin haudalla kukoistavat tänä keväänä.


Normaali hajumaailma palautettu turkkiin.

Huh, Mikko alkaa olla ihan hirveän likainen. Sen naamakarvat on ihan klähmäiset kun se on kalunnut luita ja jalat on harmaat kun se on kahlannut ojissa ja sitten ravannut kuivalla tiellä.
Heti kun tulee vähänkin kuuma päivä, Mikko painuu ojaan jossa on sitä kylkiin asti sade- ja sulavesiä. Häntä vaan liputtaa korkealla kun se tepsuttaa pitkää suoraa ojaa päästä päähän.

...meni säpäleiksi tänä aamuna. Tästedes vain metallikuppi Mikolle. Taas samat silmienpyörittelyt kuin viimeksi kun annoin palautetta.

Olipa lämmin ja kaunis päivä! Siellä täällä vielä vähän lunta, jossa kieriskellä ja maata. Kun puuhailen ulkona, Mikko vaeltelee ympäriinsä ja päätyy lopulta makaamaan lumeen. 
















Pöpönen on niin söpönen ja voi taas tassutella ulkona omastaankin mielestä, kun maa alkaa olla kuiva.

Jäin tässä yhtenä aamuna aamuruoan jälkeen suoraan punnitsemaan pentuja sen sijaan, että olisin laittanut Mikon heti ulos. Mikko taas oli sitä mieltä, että hän kerää ja palauttaa nyt ruokakupit lojumasta keittiön lattialta, mutta ketään ei ollut vastaanottamassa niitä. Pauke vain kävi kun muovinen kuppi meni säpäleiksi! Moitteet Mikko otti vastaan jonnekin katonrajaan tuijotellen. "En minä mitään ole tehnyt."

Varmoja kevään merkkejä on lintujen laulu, auringonpaiste, maan sulakohdista pilkistävät krookukset ja tulppaaninalut ja.... koiranpennut.



Tällaisia söpöläisiä tuhisee pentulaatikossa, ja Mikkoa on kuin niitä ei olisikaan. Ja varmaan toivookin, että niitä ei olisi.

Mielen piristykseksi ollaan käyty käyskentelemässä metsässä aamuin illoin nyt parina päivänä. "Metsälenkille" eli polkua pitkin suoraan metsään ei Mikon kanssa voi mennä, koska silloin se spurttaa sellaista vauhtia menemään, että on varmasti kipeä selästään jälkeenpäin. Mutta kun kulkee hissukseen metsän reunaa pitkin ja siitä vaivihkaa hivuttautuu kokonaan metsään, niin koirat jolkottelevat rauhallisemmin siellä täällä. Pieniä metsälenkkejä ollaan onnistuttu tällä taktiikalla tekemään ilman merkittäviä takaiskuja Mikon voinnissa. 

Diesel on ollut mukana ulkoilemassa ja on kyllä aina vaan niin innoissaan Mikon seurasta, että sitä on vaikea ymmärtää. Miten voikin kierrokset nousta niin paljon Mikon seurasta? Diesel osaa kyllä olla kaikin tavoin ärsyttävä ja rasittava: se juoksee ympäri Mikkoa ja haukkuu, minne Mikko meneekin Diisukin menee, mielellään ihan läheltä täysiä ohi pyyhkäisten että kaikki varmasti huomaa että sekin tulee; ja se sukeltaa pää edellä kieriskelemään missä vain ja milloin vain, yleensä juuri Mikon edessä.
 
Mutta nyt minä olen tainnut kuitenkin mennä Mikon ohi suosiossa - kun kutsun, niin Diesel tulee vaikka Mikko jäisi jotain nuuskuttamaan. Näin ei ollut pariin vuoteen sen jälkeen kun Diesel meille muutti. Yhteisulkoiluilla Diisulla on varmuuden vuoksi kuonokoppa päässä. Jos se jyrää Mikon päälle tai Mikolta menee muuten jostain syystä hermo siihen niin, että tulee tappelu, en halua ottaa sitä riskiä, että Diesel fyysisesti vahvempana riepottaisi Mikkoa oikein kunnolla - Mikon rikkinäinen selkä ei siitä varmaan enää toipuisi. Kun Dieselillä on kuonokoppa päässä, riskinä on lähinnä se, että se itse tulee rei'itetyksi ja siitähän me kyllä selvitään. Tämän perään täytyy kyllä todeta, että eivät nuo ole tapelleet eivätkä olleet lähelläkään tappelua ainakaan vuoteen - mutta en silti halua ottaa sitä riskiä, että Mikon kävisi todella pahasti, kun sen voin näin helposti estääkin. 











Hyvää Pääsiäistä kaikille!

Taitaa Mikko vaistota, miksi Kerttu on meillä... Mikko odottaa itse jo kovasti kesää ja puutarhassa puuhailua. Se nauttii päivittäisestä tassuttelusta tuossa kotitiellämme ja naapurissa vanhempien kesätalon pihamaalla ja metsänreunassa. Tänään se villiintyi riehumaan ja leikkimään Mopin kanssa! Moppi tosin oli lähinnä pöyristynyt.
Aitauksessa Mikko usein kiipeää korkeimmalle kohdalle lumikasaa, istuu siinä ja tarkkailee ympäristöä tai ottaa torkut. Siinä on sekä ihanaa auringon valoa ja lämpöä että ihanaa viileää lunta. Kun se on saanut ulkoilusta kyllikseen, se tulee ovelle ja raapii sitä. Jos kukaan ei ole välittömästi laskemassa sitä sisään, seuraa närkästynyt räksytys. Yleensä palvelu ei ole Mikolle mieleistä ja riittävän ripeää.

Taitaa tuo lumikasa kestää tuossa aika pitkään muuten - siinä on katolta alas tömähtäneet lumet, oikein tiiviinä kasana ja paksut jäälohkareet alimmaisina. 

Lähdin reissuun ja koirien hoito piti järjestää siksi aikaa. Diesel lähti hoitolaan, Moppi "mummolaan" vähäksi aikaa ja Mikko sai jäädä tänne kotikonnuille. Ensin se toki oli viikonlopun Mikkosilla Heddin kaverina, sitten tuli kotiin ja ehdin viettää sen kanssa yhden kokonaisen päivän ja kaksi yötä ennen kuin lähdimme Maijun kanssa Euroopan turneellemme. Mikkohan oli ihan myrtsinä tultuaan kotiin Mikkosilta, jäykisteli ja meni pois kun kutsuin sitä. Onneksi se leppyi lopulta kun kysyin, otettaisko vaikka päärynä tai jotain. ;-)

Mikko oli koiristani se, joka huolestutti ja jonka hoidossa oli eniten järjesteltävää. Tämä johtuu siitä, että viimeksi kun se oli 4 päivää erossa sekä minusta että Mopista, tuli sille kovat masennusoireet, samanlaiset kuin silloin kun Jes-Tas kuoli. Päädyin jopa viemään Mikon eläinlääkäriin kun ajattelin, että sille oli puhjennut diabetes. Ja nyt olisimme poiss 11 päivää! (ja ensin se viikonlopun)

Niinpä Moppi lähti "mummolaan" jo viikonlopuksi, ja Mikko oli ensin viikonlopun Mikkosilla, sitten kaksi yötä kanssani kotona, sitten 4 päivää naapurissa vanhempieni hoidossa, ja sai käydä täällä kotona myös päivittäin. Sitten Virpi ja Rinna tulivat ystävällisesti tänne meille asumaan seuraavaksi viikonlopuksi ja Moppi tuli myös kotiin. Niin Mikolla oli täällä kotona hyvät kaverit ja seuraa. Ja se sai olla omassa kodissaan, mikä on sille selvästi todella tärkeää nykyään. Myös Moppi on sille todella tärkeä vaikka onkin isoegoinen tyranni.
Virpi oli muuten tehnyt saman havainnon kuin minä: niin kauan kuin Moppi oli poissa, Mikko ja Rinna olivat käyttäytyneet kunnolla ja hillitysti. Kun Moppi tuli, alkoi yleinen hässäkkä - Moppi villitsi muut täysin, jopa Rinnan! Virpi kertoi Mikon vahtivan kovasti samaan tapaan kuin viimeksi hänen ollessa meillä hoitamassa koiria. Kuulemma sitä vallan pelästyy kun kesken kaiken hiljaisuuden Mikko pistää hirveän hälyytyksen päälle. sama juttu kuin kun Mikko oli Mikkosilla maalla. Tätä ei tapahdu samalla tavoin kun itse olen kotona, joten minä en valitettavasti voi tähän asiaan vaikuttaa.

Sunnuntaina vanhempani tulivat taas naapuritaloon ja Mikko ja Moppi viettivät siellä vielä 4 päivää. Näillä keinoin Mikko säilyi iloisena ja hyvillä mielin koko reissumme ajan. Suurkiitokset kaikille jotka tekivät tämän mahdolliseksi! :-)