Helsingin rauniorata on rempassa, osa on purettu ja korvattu tasaisella asfalttikentällä, johon seuraavaksi rakennetaan palomiesten harjoitustalo eli ns. palotalo.

Vaikka osa raunioradasta on menetetty, niin kaikkea jännää on tullut tilalle, ja onkin kiva harjoitella joka kerta vähän erilaisella radalla! Osa radan suurista betonielementeistä on kasattu isoiksi pinoiksi joitten lomaan voi piiloutua, ja nyt tällä kertaa paikanpäälle oli tuotu paljon isoja kontteja ja roskalavoja, joista sai myös taas uusia piiloja.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja liikkuva kuva ehkä vielä enemmän:
treenivideo.

Miklos ei oikein keskittynyt olennaiseen, vaan kovasti kiinnosti maan nuuskuttelu jopa haukkujen välissä. Ekan maalimiehen paikallistaminen oli hyvin vaikeaa, tuuli toi katolla istuvan maalimiehen hajut toisten konttien seinustalle.

Kolme ekaa maalimiestä palkkasi parilla pienellä juustonpalalla, neljäs sai tarjoiltavaksi ruokapurkin jonka Miklos videon lopussa hotkii kuin ei olisi ruokaa aikoihin nähnytkään.