Keskemmällä Suomessa taitaa olla järvipelastusta... Tätä siis kävimme tänään Mikon kanssa kokeilemassa Helsingin meripelastusseuran harjoituksissa. Veneessä Miklos on ennenkin ollut, siinä ei ollut mitään uutta. Mutta että ei oltukaan huvimatkalla, se olikin outo juttu!

Helsingin edustalla on mahtava määrä saaria harjoittelua ajatellen, mutta myös mahtava määrä muita veneilijöitä, mökkeilijöitä ja telttailijoita saarissa! On vaikeaa löytää "hajuista vapaata" harjoitusaluetta.

Ideana oli, että lähestymme saarta jossa maalimies on, joidenkin satojen metrien päästä tuulen alapuolella. Kun koira näyttää että se saa tuulesta hajun ihmisestä, ajellaan siksakkia veneellä kunnes voidaan paikallistaa mistä saaresta/luodosta on kyse. Mitä lähemmäs oikeaa paikkaa mennään, sitä pienemmällä alueella hajua tuulessa on, ja koiran pitäisi selkeästi näyttää, kun vene ajautuu pois hajuvanasta eli kun suunta on väärä.

Maalimieshän voi myös kellua vedessä eli ei välttämättä ole saaressa. Nyt kuitenkin harjoittelimme saaressa olevilla maalimiehillä.

Yritettiin siis. Miklos ei yhtään ymmärtänyt, miksi sysäsin sen kokkaan töröttämään. Kun sanoin vihjesanan (piilo) alkoi se pohtia ankarasti, kenet pitäisi ilmaista - minut vaiko veneessä neuvomassa olleen kokeneemman merikoiraohjaajan Virpin? Jos annoin suuntaa, ei se tajunnut sitä, ja kauhean selkeästi ja voimakkaasti en voinut huitoa, koska sehän olisi dyykannut sinne mereen pulikoimaan ihan innoissaan.
Kun olin vain hiljaa, niin sujui paremmin.
Lopulta, kun koira sai hajun ihmisestä tuulessa, alkoi se hakea sitä hajua tarkemmin. Virpi kehoitti kehumaan, mutta kun kehuin niin Miklos kääntyi minuun päin sen näköisenä että siis mitä tehtäisiin, ja hajuhommat keskeytyi.
Siis piti olla hiljaa vaan.

Sitten kun Miklos selvästi oli hajulla, oikein haisteli ja imi tuulta, se alkoi vinkua iiihan hipihiljaa. Se oli sen ilmaisu, että nyt ollaan oikeassa kohtaa. Kun vene siirtyi hajuvanan reunalle, Miklos siirtyi vähän matkaa veneen reunaa myöten hajun perässä, eli selvästi näytti missä hajua oli. Tässä vaiheessa kun se oli niin "imussa", sitä saattoi myös rauhallisesti kehua ja sen keskittyminen ei herpaantunut. Kun oltiin hyvin hajuvanan keskellä, se vinkui ihan hiljaa taas.

On käytännössä usein parempi, että koira ei hauku hajua veneessä, koska silloin se ei yleensä näytä niin selvästi suuntaa kuin kuonon ojentaessaan ja haistellessaan ja hajun suuntaan pyrkiessään.

Kun Miklos selvästi näytti oikeaa saarta, piti meidän kiertää saaren toiselle puolen rantautuaksemme. Tämä tarkoitti hajuvanan jättämistä.
Virpin kokeneempi merikoira Rinna (se Mikon tyttöystävä-kultsu) haukkuu hajua tuulessa, ja kun mennään hajuvana ulkopuolelle, se hiljenee ja rauhoittuu.
Mitä tekikään Mikko? Kun ei yhtäkkiä mentyään enää sen näyttämään suuntaan, ja hajuvana katosi, niin Miklos suorastaan tyrmistyi! Se käänsi selkänsä menosuuntaan päin, istuutui persiilleen ja haukkua kimitti sellaisen harmistuksen että! Sen olisi hyvin voinut kääntää meidän ihmisten kielellä ja siinä olisi ollut hyvin paljon hyvin rumia sanoja.

Kun se sitten tajusi, että oltiinkin menossa juuri siihen saareen rantautumaan, niin sitten se ilahtui kyllä taas suuresti.
Saaressa se alkoi jäjestämään (tultiin kyllä tuueln yläpuolelta että ilmahajua ei voinut saadakaan), ja porhalsi nokka maassa viitisen metriä maalimiehestä ohitse. Tuli hetken päsätä takaisin, meni toiseen suuntaan ohitse ja sitten huomasi, kappas, tuossa on setä! Katsoi minua hämmästyneenä ja sitten haukahti pari kertaa. Selvästi se ei sittenkään oikein tiennyt, että mitä siellä saaressa sitten tehdäänkään.

Toinen saari/toinen maalimies sujui paremmin. Minä en selvästi saisi olla kovin lähellä Mikkoa veneessä, mutta pelkään että se tipahtaa tai hyppää veteen, joten en uskaltanut kauhean kauaskaan mennä. Ottaa kuitenkin minusta häiriötä ja läheltä on vaikea lukea koiraa kun en esim. nähnyt onko sillä suu kiinni vai auki kun on nokka tuulta vasten.
Nytkin Miklos vinkui ja pyrki hajun lähdettä kohti. Saaressa taas jäljesti, kävi ihmettelemässä maalimeihen puuhun hinaamaa hupparia ja puun alla lojuvaa reppua ja kehoituksestani jatkoi etsintää ja menikin suoraan maalimiehelle. Maalimies kehui ja hillui heti kun koira tuli, että se niistä ilmaisuista sitten - minua vastaan käveli iloinen koira ja iloinen maalimies. Annoin kuitenkin namit maalimiehelle joka palkkasi sitten yhdestä haukusta.

Kivat treenit ja toivottvasti päästään pian uudelleen. Merellä koira voi haistaa ihmisen jopa 7 km päästä, mutta ihan lähiaikoina ei tällaisia etäisyyksiä pääse kyllä Hesan edustalla testailemaan!

Kuvia:

Tässä kuvassa koiralla ei vielä haisua. Tasapainottelee ja pidän kiinni kintusta ettei dyykkaa mereen.

Nyt Miklos näyttää jo selvästi, että tuonne päin, tuolla saaressa on joku.

Tässä ollaan lähellä toista saarta muistaakseni ja menossa hajuvanasta pois - ekaan kuvaan verrattuna koiran koko olemuksesta näkee kyllä suunnan johon pitäisi mennä.