Olin viikon reissussa - ensin viisi päivää FRF-leirillä ryhmänjohtajan hommia harjoittelemassa ja sitten viikonlopun Tampereella rj-päivillä. Moppi sai lomaviikon maailman parhaassa "mummolassa" ja Diisu oli Mikkosten luona. Miklos sai jäädä kotiin, vanhempani tulivat tuohon naapuritaloon viikoksi asustelemaan ja Mikko sai sieltä hyvää hoitoa ja palvelua.

Äitini sanoi, että torstaina Mikko alkoi olla "huonossa kunnossa". Joi paljon ja oli vaan ja möllötti. Väsynyt, nukkui paljon. Perjantaina vielä huonompana ja takaosa oli jotenkin heikko välillä. Äiti oli huolissaan. Tulin kotiin yöksi perjantaina. Mikko oli tuotu tänne meille kotiin valmiiksi ja oli siis ihan yksin-yksin kotona. Kun avasin oven, seisoa möllötti Mikko siinä ihan hiljaa. Huudahti tietenkin iloisen tervehdyksen, ja Mikko vaan olla möllötti, seisoi korvat ihan litteinä päätä vasten ja häntä ei heilunut. Juttelin, rapsuttelin, Mikko meni pois.

Koko ilta meni samalla tavalla. Mikko oli ihan korvat litteinä ja onnettoman oloinen ja kuin ei tuntisi minua lainkaan. Kun isäntä tuli kotiin, ilahtui se kyllä, ja kun pyysin tulemaan minun luoskeni, Mikko meni istumaan isännän jalan päälle selkä minuun päin.

Myöhään illalla vein Mikon ulos pihalle ja sitten rupesin puhumaan sille. Sanoin, että eihän tästä tule mitään ja kyllä meidän nyt pitäisi löytää yhteinen sävel taas. Ihan kuin minulla ei olisi lainkaan Mikko-nimistä koiraa. :-( Ehdotin, että kokeillaanko etsiä jotain herkkuja keittiöstä, josko sitten tulisi parempi mieli?

Mikko alkoi haukkua hurjasti, hypähteli ilmaan ja juoksi ovelle. Äkkiä! se haukkui, ovi auki! Ja kun se pääsi sisään, se porhalsi keittiöön hurjasti haukkuen. En ehtinyt yhtä nopeasti perässä, ja se tuli takaisin olohuoneeseen ja haukkui: Mikä siinä oikein kestää! Keittiöön äkkiä! Herkkuja!

Kaivelimme koiranruokakaapista paria erilaista herkkua ja namia ja hyvin maistui Mikolle (tietenkin). Yöksi Mikko sai poikkeuksellisesti tulla yläkertaan makuuhuoneeseemme nukkumaan. Se asettui lattialle minun viereeni ja aamulla tervehti minua koko kuluneitten viiden päivän edestä. :-)

Ja sitten lähdinkin rj-päiville ja Mikko jäi taas ainoaksi koiraksi kotiin. Sovimme, että äitini mittaisi sen juoman veden määrän jotta tiedettäisiin juoko se oikeasti paljon, koska olen itsekin pari kertaa viimeisen kuukauden aikana kiinnittänyt asiaan huomiota ja tuli mieleen, olisiko sille puhjennut tai puhkeamassa diabetes, kun sukurasitetta kuitenkin on. Juomisen vuorokausimääräksi tuli n. 13 dl mikä on normaalin alarajoilla Mikon kokoiselle koiralle. Eläinlääkärireissu on kuitenkin edessä, tehdään perustarkastus niin ei tarvitse asiaa miettiä sen enempää.

Reissuviikon päätteeksi sekä Moppi että Diisu tulivat kotiin ja Mikko oli oma itsensä taas. Jälkiviisaana epäilen sen olleen masentunut, koska se käyttäytyi samalla tavalla kuin silloin kun Jes-Tas kuoli ja se jäi ainoaksi koiraksi. Nyt ihan koko sen lauma katosi viikoksi ja 4 päivän jälkeen sitä alkoi ahdistaa ja masentaa kovasti. Mikon näkö on selvästi heikentynyt ja senkin takia se varmasti tukeutuu toisiin koiriin enemmän nyt kuin aikaisemmin.