Pelastuskoirien SM-joukkuekisa 2009

Pelastuskoirajoukkueitten SM-kisat järjestettiin perinteisesti syyskuun lopussa, tänä vuonna Joensuussa. Joukkuekilpailu oli viime vuonna oikeastaan joukko peräkkäisiä IPOR-suorituksia, ja se sai osakseen varsin paljon kritiikkiä, koska ei ollut niinkään todellisia etsintätilanteita vastaava kilpailu. Joukkuekilpailuun ei ole mitään yhtä säännöstöä, vaan se elää ja muuttuu vuodesta toiseen järjestäjien mukaan. Tämän vuoden kisaa markkinoitiin uudistettuna mutta myös paluuna juurille, sillä Joensuu on tunnettu aiempien vuosien ”hurjista” joukkuekisoista; mitä vain olisi siis odotettavissa. Ja hyvät kisat olikin!

Joukkueessa on ryhmänjohtaja ja kolme koirakkoa. Koirien tulee olla hälytysryhmätasoisia ja ryhmänjohtajalla tulee olla ko. koulutus. Helsingin pelastuskoirista lähti viime vuoden tapaan liikkeelle kaksi joukkuetta, jotka nimettiin Tupsukit 1 ja Tupsukit 2. (Tupsukki = ei-perinteinen-pk-rotuinen mutta pelastuskoirana käytetty rotu). Kumpikin tiimi koostui puhtaasti tupsukkikoirista. ;-)

Meidän joukkueemme kokoonpano on ollut aika lailla vakio nyt kolmena vuotena: ryhmänjohtaja Markku Suominen, minä ja Miklos ja Sam Widlund sekä espanjanvesikoira Papu. Tällä porukalla (siis yhtä koiraa vajaalla joukkueella) olimme hopealla v. 2007 ja sitten v. 2008 vahvistettuna Heli Hernalla ja Toto-lagotolla otimme kultaa. Tällä kertaa Heli ei halunnut lähteä mukaan, ja joukkueemme kolmanneksi koirakoksi tuli Linda Korenius ja sekarotuinen Jeppe.

Kilpailu oli Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry:n (POPEKO) järjestämä, ja kisakeskuksena toimi Pohjois-Karjalan Rajavartioston esikunnan alue Onttolassa. Kun soittelin Samille matkan varrelta, hän jo oli perillä kisakeskuksessa ja kertoi minne piti kokoontua. Puhelun jälkeen toistin sen muille: rajalääkärien takakomppania. Kun navigaattori sitten toi meidät perille, saavuimme rajajääkärikomppaniaan jonka takana kokoonnuttiin.  :-D

Luksusta! Sisämajoitus!! Hehe, ikään kuin täällä nukuttaisiin... Joka tapauksessa jokainen joukkue sai oman tuvan, jonka minun mielestäni olisi pitänyt olla romanttinen pieni mökki jossa on ehkä yksi tai kaksi huonetta sisällä, mutta käytännössä se siis olikin vain rajajääkärikomppanian toisessa kerroksessa sijainnut huone jossa oli kerrossänkyjä. Koirilta oli pääsy kielletty sisätiloihin, ne nukkuivat autoissa. Ruokailu tapahtui rajasotilaskodissa vähän matkan päässä.

Tulospalvelu toimi järjestävän yhdistyksen nettisivuilla hienosti viikonlopun aikana, ja sieltä löytyi vähän väliä myös uusia kuvia kilpailusta. Järjestävät olivat tehneet Pohjois-Karjalan Ammattiopiston kanssa diilin tulevien valokuvaajien harjoitustyöstä ja niin koko viikonlopun aikana paikalla oli peräti 17 valokuvaajaa, jotka päivittivät otoksiaan nettiin tiuhaan tahtiin. Tosi kiva juttu!

Perjantai 25.9

Nälkäisenä ei tarvinnut odotella, vaan kun joukkueet olivat ilmoittautuneet, päästiin ruokapöytään klo 17. Samalla meille jaettiin myös ”yöeväät”, mikä lupasi sitä, että koko yö ollaan ylhäällä. Klo 18.30 kokoonnuimme rajajääkärikomppanian etupuolelle avajaisseremonioihin. Tervehdyksensä toivat niin paikallinen pelastusviranomainen, poliisi kuin rajavartiostokin. Tuomareita oli tänä vuonna mukana kuusi henkilöä. Avajaiset päättyivät koirien tarkastamiseen (luoksepäästävyys ja tunnistusmerkintä).

Sitten vetäydyimme tupaamme lepäämään hetkeksi – eikä aikaakaan kun kaiuttimista kuulutettiin joukkueenjohtajat johtokeskukseen. Maken mennessä me muut laitoimme itsemme lähtövalmiiksi. Itse asiassa meillä oli aina varusteet ja vaatteet lähtövalmiina, vesipullot täysinä jne, eikä meidän joukkueessa ketään tarvinnut koskaan odotella siksi että ei ollut valmis lähtöön kun sen aika tuli.

Suunnistus

Make saapui luoksemme ja ilmoitti että ensimmäisenä on suunnistustehtävä, aika alkoi jo (klo 20). Lähdimme saman tien liikkeelle, otimme koirat autoista mukaan ja olimmekin ensimmäinen joukkue pimeässä maastossa. Aikaa suunnistukseen oli 3 tuntia, ja rasteja oli niin paljon ettei kaikkia ehtisi käydä. Pakollisia tehtävärasteja oli 5 kpl, niistä kolmella oli suorituksia ja kahdelta sai kirjallisen tehtävän. Muista rasteista saisi lisäpisteitä, eri määrän sen mukaan kuinka kaukana lähtöpisteestä rasti sijaitsi. Suoritusajassa, eli kolmessa tunnissa, piti olla takaisin johtokeskuksessa. Ajan ylityksestä seuraisi virhepisteitä, ja yli 15 minuutin myöhästymisestä koko suoritus hylkääntyisi.

Make kysyi, onnistuisiko suunnistusreissu juosten, mutta meillä muilla ei kyllä kunto riittänyt sellaiseen, joten päädyimme vain reippaaseen kävelyyn. Yhtään taukoa emme pitäneet 3 tunnin aikana, lukuun ottamatta yhtä erityisen jyrkkää nousua, jossa olimme aikeissa huilata hetken, mutta sitten näimme jo tehtävärastin ja kiiruhdimme sinne.

Ensimmäinen rasti jolle saavuimme oli tehtävärasti. Tehtävänä oli kantaa koiria reittiä joka oli merkitty puusta puuhun vedetyllä köydellä. Ohje oli pysytellä jatkuvasti köyden vasemmalla puolen, ja reitillä piti kulkea kolme ihmistä ja kolme koiraa yhdessä. Koirien kantotyyli oli vapaa, samoin se, kuka kantoi ketäkin. Lindalla on selkäongelmia ja Jeppe painaa 30-40 kg ja on hyvin isoraaminen, joten oli selvää, että Linda ei Jeppeä kantaisi. Ryhmänjohtajamme Make sitten päätti että hän kantaa Jepen, ja Linda jäi odottamaan kun me muut lähdimme matkaan.

Köysi kulki tosiaan puusta puuhun, ja reitin varrella oli ties mitä penkkejä ja väliseiniä yms, ja muut joukkueet oli kiivenneet ja könynneet penkkien ylitse ja pujotelleet seinien lävitse yms, mutta me kiersimme ne kaikki ja kiiruhdimme vain eteenpäin koirat sylissä. Ainoa ohjehan oli pysytellä köyden vasemmalla puolen, ja niin me teimme. Miksi tehdä asiat hankalammin? Kerran pysähdyimme kun Make tarvitsi lepohetken Jepen kanssa. Ohjeena oli pysytellä yhdessä, eli kun Make pysähtyi, me muutkin otimme huilitauon.
Sitten seurasi hetken jännitys, kun Jeppe ei halunnut enää kannettavaksi vaan väisteli ja halusi Lindan luokse. Onneksi olen ollut mukana opettamassa kantamista Jepelle, joten Miklos paikalla-käskyn alla kiiruhdin auttamaan ja kun saatiin Jeppe oikeaan asentoon ja käskyn alle niin matka pääsi jatkumaan. Hirmu urakan Make kyllä teki koirankannossa!!

Jatkoimme sitten seuraavalle pakolliselle rastille, ja sehän ei meinannut löytyä, ei niin millään. Joku suppa piti löytää tiheää pusikkoa kasvavasta pimeästä metsästä, siellä olisi jokin puukeppi joka oli se rasti. Heijastimia ei rasteilla ollut, eli ne piti löytää ja paikallistaa ihan loppuun asti itse. Meillä kului yli 15 minuuttia tämän rastin etsimisessä. Onneksi olimme tulleet tähän heti alussa eikä vasta lopun kiireessä, jolloin olisimme mahdollisesti saaneet aikasakkoa. Joka tapauksessa jouduimme muuttamaan suunnitelmaa käytävistä rasteista koska tässä kului niin paljon aikaa. Yhdelle toiselle rastille jouduimme kulkemaan samaa reittiä edestakaisin, ja tässäkin ramppaamisessa kului turhaa aikaa.

Kuva: Akseli Väisänen

Toisella tehtävärastilla oli koiran ketteryyttä ja kauko-ohjausta vaativia tehtäviä. Meille ilmoitettiin, että tulee kolme eri telinettä jotka koiran täytyy suorittaa kauko-ohjattuna. Kaikki koirat suorittavat yhden telineen, ja telineitä ei saanut nähdä etukäteen. Ensin meidät vietiin korkean telineen luokse: koiran piti kiivetä korkeat portaat ylös ja sitten tasanteelta jatkaa vasemmalle kapeaa luiskaa pitkin alas. Portaita oli kahdet vierekkäin, ja luiskia kaksi päällekkäin.

Papu suoritti ensin hienosti matalamman version. Sitten Jeppe lähti yrittämään korkeampaa versiota ja se kiipesikin portaat ylös mutta ei suostunut menemään tasanteelta luiskaan vaan tuli aina portaita takaisin alas. Lopulta kysyimme, voiko koiraa vaihtaa, saimme luvan ja laitoin Miklosin menemään. Sehän on kova poika kiipeilemään, mutta minua silti hermostutti vähän se alastulo. Reippaasti se kiipesikin sitten ylös ja huusin ”vasen” ja sinne luiskaan se päätyi ja tepsutti sieltä iloisesti alas.

Kuva: Akseli Väisänen

Kolmas teline jäi sitten Jepelle suoritettavaksi, ja se tuntui ihan mahdottomalta: koiran piti kiivetä kapeaa luiskaa pitkin ylös tasanteelle, siitä lautaa pitkin seuraavalle tasanteelle, ja siitä hypätä taaemmalle tasanteella ja sieltä alas. Ihan hyvä että vaihdettiin Mikko edelliselle telineelle että saatiin se suoritettua, sillä olisi ollut liikaa pyytää sitä hyppimään pilkkopimeässä kuilujen ylitse. Linda ja Jeppe kokeilivat tätä telinettä mutta ei onnistunut, joten jatkoimme matkaa.

Kolmannella tehtävärastilla oli ensiapua. Metsän laidasta löytyi mies, joka oli kaatunut ja ranteessa oli kovasti verta vuotava haava (viime vuoden pumppaamalla ympäriinsä roiskuvalta vereltä kuitenkin vältyimme). Linda ensihoitajana otti vastuun rastilla. Hoidimme potilasta kunnes rastinvalvoja ilmoitti että riittää. Joku toinen joukkue oli antanut ensiavun ja sitten ilmoittaneet että ovat valmiita ja jättäneet miehen sinne metsänreunaan kesken kaiken. Oli kuulemma tullut kiire takaisin kun rastinvalvoja ilmoitti että ambulanssin tuloon on 5 minuuttia...  :lol:  :shock:

Palailimme johtokeskukseen hyvissä ajoin, meille jäi runsaasti aikaa hoitaa kirjalliset tehtävät. Suunnistus ja tehtävät sujuivatkin meiltä ihan kivasti, saimme joukkueista parhaat pisteet tältä osuudelta. Kiitos tietenkin mahtavalle suunnistajallemme Makelle. Kolmen tunni nsuunnistus oli kyllä lyhyt, kello vasta 23, joten odottelimme jotain lisä-äksöniä yöksi. Asetuimme peteihin lepäämään ja ehdimmekin nuokkua siinä jonkin aikaa, jatkuvasti lähtövalmiina tietenkin, kun klo 24 tuli hälytys.

Etsintä

Ryhmänjohtajat komennettiin johtokeskukseen, aikaa pari minuuttia; ja me puimme sillä aikaa ulkovaatteet päälle. Hetken päästä Make pyyhälsi luoksemme ja lähdimme saman tien kartalle merkittyyn paikkaan. Kyseessä olisi etsintätehtävä. Ala-aulassa ennen lähtöä jokaiseen koiranohjaajaan kiinnitettiin ns. logger (eli gps-vastaanotin/radiolähetin). Niin johtokeskuksessa pystyttiin koko ajan seuraamaan reaaliajassa kunkin koiranohjaajan liikkumista etsintäalueella. Nämä logit on itse asiassa vieläkin nähtävillä kaikkien joukkueitten osalta järjestäjän nettisivuilla.

Kuvat: Akseli Väisänen

Etsintäalue oli noin neliökilometrin kokoinen. Saimme kadonneen henkilön tuntomerkit ja kartat. Etsintäaika olisi 4 tuntia. Koska alue oli niin suuri, päätimme lähteä nostamaan jälkeä alueen reunoilta. Jakaannuimme kahtia: Make ja Sam & Papu lähtivät toiseen suuntaan aloituspisteestämme, ja minä ja Miklos sekä Linda & Jeppe toiseen suuntaan. Minä kuljin alueen sisäpuolella nostamassa jälkeä Mikon kanssa ja Linda kulkisi aluetta reunustavalla tiellä ja katsoi saisiko Jeppe ilmavainua jostain ja suunnistaisi samalla. Ryhmä valokuvaajia kulki meidän mukanamme.

Kuvat: Veli-Matti Halonen

Papu nosti melko pian jäljen. Myös esineitä löytyi. Jälki kulki alueen poikki, se alkoi alueen ulkopuolelta ja päätyi alueen ulkopuolelle. Me saimme Lindan kanssa käskyn jäädä odottelemaan alueen vastakkaiseen nurkkaan (meiltä ei noussut jälkiä) ettemme olisi tallaamassa aluetta kun Papu jäljestää. Papu ajoi jäljen alueen pohjoislaidalle (olimme lähteneet liikkeelle etelälaidalta) jossa jälki jatkui hetken aikaa tiellä ja sitten ikään kuin kääntyi takaisin alueen keskiosaa kohti. Täällä oli paljon tallauksia sinne tänne.

Saimme Lindan kanssa luvan jatkaa etsintää, teimme nyt myös hakua kummatkin koirat vapaina, eri suuntiin pistottaen. Myös Sam ja Papu siirtyivät lopulta hakutyöskentelyyn, kun jäljestäminen puuroutui tallatulle alueelle. Valokuvaajaopiskelijat antoivat jossain vaiheessa periksi ja lähtivät pois.

Meillä sekä Miklos että Jeppe reagoivat kovasti keskialueella, Jeppe teki hienoja pistoja nenä korkealla, mutta mitään ei löytynyt. Koko alue tuli käytyä läpi, kävimme Lindan kanssa vielä kauimmaisen kulmankin. Aamuviideltä aika tuli täyteen ja lähdimme palailemaan johtokeskukseen.

Make sitten veti loppupäätelmän, alueen oli oltava tyhjä. Ja niin se olikin! Papu oli ajanut ihan oikean jäljen, tosin takajälkenä, ja jujuna olisi ollut osata ilmoittaa, että alueella kulkee tuo jälki ja se jatkuu alueelta pois, ja että muu alue on tyhjä. Meidän alueellamme tosin oli runsaasti muita vanhoja jälkiä, nimittäin siellä oli ollut pari päivää aiemmin varusmiesten leiri ja tuo tiheään tallattu keskialue oli ollut telttapaikkana.

Näimme seuraavana päivänä loggerien nauhoitukset ja oli mielenkiintoista nähdä, kuinka kaikki joukkueet olivat toimineet eri taktiikoin mutta saaneet silti ihan hyvin tutkittua oman alueensa.
Tupaan päästyämme ehdin nukkua noin tunnin ajan, sitten alkoi aamutoimet.

Lauantai 26.9

8 tunnin metsässä rämpimisen ja yhden tunnin ”yöunien” jälkeen alkoi lauantain tehtävät. Ensimmäinen oli suoriutuminen aamiaisesta: nälkä oli kova, mutta väsytti fyysisesti niin paljon, että tuntui kauhean työläältä syödä. Tein kaksi muhkeaa voileipää ja söin niistä vaivoin toisen, toista en kerta kaikkiaan jaksanut pureskella. Miten voikin olla niin väsynyt!

Lauantaina liikuttiin koko päivän ajan ripeästi tapahtumapaikasta toiseen, odotteluja ei juuri ollut eikä taukoja. Liikuimme omilla autoilla, meidän joukkueemme oli liikkeellä minun ja Lindan autoilla. Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon, että kaikki viikonlopun aikana suoritetut tehtävät perustuivat jollain tapaa tositilanteisiin joissa paikalliset pelastuskoirat olivat toimineet.

Järvitehtävä

Meille osui ensimmäiseksi rastiksi järvitehtävä. Siirryimme joensuun keskustaan ja sieltä rantaan. Olimme vähän ennakkoon pohtineet, että mukana saattaisi olla tällä kertaa myös mepeä eli meripelastusta, tai täällä päin kai järvipelastusta. Ja niin olikin!

Tehtävänanto: Purjevene on kaatunut järvellä, ja veneessä olleet henkilöt ovat hukassa. On tutkittava kuusi lähistöllä olevaa tekosaarta ja ranta, yhdessä meripelastusseuran kanssa.

Miklos ja Papu ovat kumpikin treenailleet mepeä jonkin verran. Aluksi sovimme että Mikko lähtee tähän tehtävään, mutta koska ilmeni että saariin voisi joutua uimaan, katsoin pisteitä ajatellen varmemmaksi ehdottaa Papua ja Samia tehtävään. Miklos kun rakastaa uida muutenkin, niin se ei ehkä ottaisi ihan suorinta reittiä rantaa. Tai sitten aliarvioin taas koirani.  ;)

Kuva: Milla Hämäläinen

Niinpä Make ja Sam pukivat märkäpuvut ylleen ja lähtivät veneellä liikkeelle tuomari mukanaan. Minä ja Linda lähdimme Jepen kanssa haravoimaan rantaa. Jeppe nosti aika pian kuonon korkealle ja alkoi ravata edestakaisin, kunnes lopuksi jäi tuijottelemaan yhteen puuhun. Kun selvästi näki, ettei siellä puussa ollut ketään, rupesimme miettimään mistä haju voisi siihen kertyä. Tuuli järveltä päin, ja lähdimme siitä kohtaa tutkimaan kaislikkoa. Sieltä löytyikin melko nopeasti henkilö, joka oli osittain vedessä.

Kuva: Satu Kinnunen

Kuva: Milla Hämäläinen

Tyttö oli tajuissaan ja osasi kertoa, että veneessä ei ollut ollut muita kuin hän ja poikaystävä, jonka kohtalosta tytöllä ei ollut tietoa. Välitimme nämä tiedot eteenpäin ryhmänjohtajallemme ja tilasimme etsinnän johdosta ambulanssin kylmettyneelle tytölle. Kiedoimme avaruuslakanan ja huovan hänen ylleen ja nostelimme jalat pois vedestä.
Hetken päästä tyttö oli lämmennyt vähän ja siirsimme hänet rannalle.

Kuva: Satu Kinnunen

Nilkka oli nyrjähtänyt ja siihen laitettiin vähän ensiapua Lindan toimesta. Yritimme pitää tyttöä lämpimänä ja jututtaa häntä, mutta sitten puhe alkoi takellella ja kesken kaiken siihen mätkähti anne-nukke ja järjestäjät huusivat uhrin menneen hengettömäksi. Aloitimme elvytyksen jota sitten jatkoimme todella pitkään, vuorotellen. Saimme toiminnastamme paljon kehuja.

Kuva: Milla Hämäläinen

Järvellä Sam ja Papu olivat hienosti onnistuneet selvittämään mistä saaresta tuli ihmisen hajua ja rantautuneet sinne. Ennen rantaan palaamista oli vene vielä suunnattu ulapalle ja kaasutettu siellä hurjasti ympäriinsä. Testasivat vähän miten koira kestää sen.

Varikko

Seuraavaksi kävi käsky varikkoalueelle, joka oli varastoalue täynnä kaikenlaista tavaraa ja rakennelmia.

Tehtävänanto: Lähistöllä olevasta palavasta tehtaasta lähestyy tuulen mukana myrkkypilvi, ja varikkoalue on evakuoitu. Työnantaja ei kuitenkaan ole löytänyt viittä työntekijäänsä, joten hakekaa kaikki alueella mahdollisesti olevat ihmiset pois. Myrkkypilven arvioidaan saapuvan alueella 30 min päästä, jolloin myös etsijöiden on oltava pois alueelta.

Otimme kaikki koirat käyttöön. Linda ja Make lähtisivät kauimmaiselle, erilliselle metsäisemmälle alueelle, ja minä ja Sam jaoimme varikkoalueen pitkittäin puoliksi. Kaikki saivat oman tuomarin kulkemaan peräänsä ja radiopuhelimilla pidimme yhteyttä keskenämme. Miklos nuuskutteli ja etsi paikkoja reippaasti, mitään ei vaan löytynyt. Vähän alkoi loppua kohti olla paineita (minulla) kun mitään ei löytynyt – onko koira jotenkin rikki??

Kuvat: Tiina Havukainen

Sam löysi kaksi uhria omalta alueeltaan meidän vierestä. Alueemme päässä Miklos käyttäytyi levottomasti, aktiivisesti, se etsi ja jokin haju sillä oli. Se haukahtelikin siellä ja täällä mutta ei paikallistanut mitään. Se oli jo matkalla vajaan, josta Sam ja Papu olivat löytäneet henkilön maalailemasta seiniä, mutta kutsuin sen pois koska ei ollut alueellamme. Aikaa oli niin vähän, että alue tuli käytyä vähän juosten läpi lopuksi, että ehdimme pois sieltä ajoissa.

Ajan loppuessa seisoskelimme Samin kanssa lähtöpisteessä ja vertailimme löydöksiämme. Mukanani ollut tuomari kysyi Samin tuomarilta, montako oli löytynyt. Kaksi, vastasi hän ja kysyi montako me olimme löytäneet. Hieman tuohtuneen oloisena tuomarini kertoi, että yhtäkään maalimiestä ei tuo koirakko löytänyt. Ja minä ajattelin, että Mikko on jotenkin rikki. Jälkeenpäin kävi tosin ilmi että ei siellä meidän alueella sitten ollutkaan ketään, mutta saivatpahan vähän kiusattua meitä. ;-)

Kuva: Tiina Havukainen

Lindan alueelta ei ollut löytynyt ketään. Oli siellä tosin ollut joku vapaana koiraansa ulkoiluttanut henkilö, joka olikin itse asiassa osa kilpailua, ja ulkoiluttajan asiallinen opastaminen alueelta pois arvosteltiin. Koiranulkoiluttajan takana olisi ollut piilossa laitapuolenkulkija, mutta se jäi nyt löytymättä. Vähän sekavin fiiliksin lähdimme lounaalle.

Lujabetoni

Iltapäivä alkoi Lujebetoni-tehtaalla rakennusetsinnällä.
Tehtävänanto: Nuorisoporukkaa on jäänyt juhlien jälkeen rakennukseen ja heidät pitää saada kiireesti ulos ennen tehtaan töitten käynnistämistä.

Säännöt oli kivat: Sisään menisi yksi koira ja ohjaaja kerrallaan (ja ryhmänjohtaja), yhteensä sisälle saisi mennä koira neljä kertaa, eli yksi koira kahdesti. Ensimmäisellä kerralla koira saisi liikkua missä vain, mutta ohjaajan piti jäädä ulko-ovelle. Kun koira ilmaisee/löytää tai kun 10 min tulee täyteen, vaihtuu koirakko. Toisen koirakon ohjaaja  saa liikkua missä vain ensimmäisessä kerroksessa, mutta ei muihin kerroksiin, koira saa mennä joka paikkaan. Ensimmäisestä löydöstä tai 10 minuutin päästä vaihto. Kolmas koira ja ohjaaja saavat liikkua vapaasti joka paikassa. Lopuksi tilan saa halutessaan varmistaa vielä jollakin koirakolla, joka saa liikkua vapaasti. Ovia sai aukoa, paitsi merkkausnauhalla merkityt.

Minä ehdotin Mikkoa ensimmäiseksi koiraksi, koska se työskentelee parhaiten kun minä en sählää mukana. Miklos kierteli kerroksessa, rakennuksen molemmissa päissä, yhdessä kohtaa haisteli kovasti seinää ja oli siitä kiinnostunut. Lopuksi se tuli takaisin ulko-oven lähettyville, haisteli lattiaa hetken ja alkoi ilmaista lattiassa olevan kapean raon lävitse kellarikerroksessa olevaa maalimiestä. Jee, se toimii sittenkin! Se ei olekaan rikki! Miksi minä sellaista edes luulin? ;-) Autoimme löytyneen poikaparan kellarikerroksesta ulos ja haastattelimme hänet, mutta ei irronnut paljon lisätietoa.

Sam ja Papu menivät sisälle rakennukseen, ja Papu oli kiinnostunut samasta kohtaa seinää kuin Miklos oli ollut. Siinä oli putki joka toi hajua siihen jostakin. Sam ilmoitti tästä ja lähetti koiran toiseen kerrokseen. Papu ilmaisi siellä ja tuomari sanoi, että jos Sam osaisi paikallistaa maalimiehen kunnolla niin hän saisi mennä koiran perään. Huoneen ovelta Sam sitten määritteli ympäriinsä hyörivän koiran perusteella missä kadonnut henkilö olisi, ja hienosti osasi sanoa oikean nurkan!

Linda ja Jeppe tarkastivat rakennuksen kolmantena, eikä muuta löytynyt. Myös Mikko kävi neljäntenä vielä kellarikerroksen kokonaan läpi, ei uusia löytöjä. Saimme jälkeenpäin tietää, että se putki josta tuli hajua yhdelle seinustalle, tuli viereisestä komerosta jossa oli maalimies. Ovi oli merkitty nauhalla koskemattomaksi, joten emme olleet tajunneet erikseen pyytää lupaa saada avata sitä. Harmi! Sanoimme kyllä, että putki tuo hajua, mutta emme osanneet paikallistaa sitä sen paremmin.

Pikajälki

Saimme seuraavan tehtävärastin paikan kartalla ja lähdimme taas matkaan.
Tehtävänanto: Kaksi miestä on lähtenyt autolla ajamaan metsätietä. Heidän nähtiin poistuvan autolta eri suuntiin. Molemmat ovat kateissa.

Meille näytettiin kartalta missä auto on. Aikaa 30 minuuttia. Jätimme automme vähän matkan päähän kadonneitten autosta. Lähdin kiertämään autoa Mikon kanssa yrittäen nostaa jälkiä. Miklos nosti yhden jäljen. Jatkoin, ja emme nostaneet muita jälkiä. Mutta Miklos oli kuulemma vähän matkaa jäljestänyt toisen jälkeä joka oli kulkenut saman suuntaisesti kuin mitä minä olin koiraa johdattanut. Sitten Sam ja Papu nostivat myös jälkeä ja löysivät yhden jäljen lisää, mutta he eivät tehneet täyttä ympyrää autojen ympäri ja toinen oikea jälki jäi siis löytymättä. Sam ja Papu lähtivät ajamaan löytämäänsä jälkeä, ja minä Mikon kanssa toista.

Papu löysi hienosti ainoana koirana molemmat esineet, eli ensin kaljapullon korkin ja sitten kaljapullon, ja sitten lopuksi vielä janoisen ukonkin. Olivat luvanneet ukolle lisää olutta niin lähti heidän mukaansa.  ;)

Sillä välin Mikko oli seurannut omaa jälkeään metsän läpi hiekkatielle, ja siitä ei päästy mihinkään. Tien toiselta puolen löytyi vanha ja kulunut kenkäpari, joihin koria reagoi mutta ei kuten jäljellä oleviin esineisiin yleensä joten ne eivät varmaan kuuluneet siihen jälkeen jota olimme ajaneet. Koira oli ajanut jälkeä todella hitaasti ja rauhallisesti, joten minun olisi pitänyt tajuta että kyseessä oli vanha jälki, ei tuore jälki joka nyt oli haussa. Sam ja Papu tulivat avuksi mutta eivät päässeet puusta pitkälle. Tutkimme aluetta kaikilla koirilla haulla mutta ei tulosta.

Mikon ajama jälki ei ollut oikea jälki. Toinen jälki lähti vastakkaiseen suuntaan, jota emme olleet tutkineet lainkaan. Teimme kaksi virhettä: parkkeerasimme liian lähelle kadonneitten autoa, ja lähdimme nostamaan jälkiä liian kaukaa heidän autostaan. Meidän olisi pitänyt nostaa ne heti auton etuovilta. Voi taukit. Siitäkin huolimatta, meidän joukkueemme sai pikajälkitehtävästä parhaat pisteet.

Ilta

Sitten pääsimme syömään taas ja illallisen jälkeen oli mahdollista saunoa. Tältä päivältä ja tulevalta yöltä oli nyt tehtävät ohitse, sillä ihmisten piti jaksaa ajaa kotiin seuraavana iltana. Väliaikatulokset julkaistiin, olimme kolmansina.
 
Järjestäjille tuli illalla ihan oikea hälytys etsintään. Suurin osa paikallisen hälytysryhmän jäsenistä oli töissä joukkuekisassa, joten he lähtivät etsintään suoraan sieltä – me sitten lainailimme heille gps-laitteita, kompasseja ja lamppuja. Me kisan osallistujat emme saaneet lähteä avuksi, koska olimme kuulemma niin väsyneitä että meistä ei olisi ollut hyötyä. Varmaan ihan totta. Etsintä ei kestänyt kauaa, ja aamulla tavaramme odottivat meitä aulassa.

Illalla saimme auditoriossa palautetta päivän suorituksista ja saimme itse antaa myös palautetta. Edellisen yön jälkitehtävä esiteltiin myös.

Sunnuntai 27.9

Haku

Aamupalalle päästiin tällä kertaa hieman pirteämpinä, kun yöllä oli tullut nukuttua sentään useampi tunti. Meidän joukkueemme lähti sitten metsään.
Tehtävänanto: Bussilastillinen ulkomaalaisia marjan­poimijoita on pysähtynyt tauolle tähän, ja sitten tuli karhu joka säikäytti porukan niin, että ihmiset juoksivat sinne tänne metsään. Etsintäaikaa on 30 minuuttia, sillä lentokone Aasiaan lähtee pian.

Jaoimme pitkulaisen alueen kolmeen osaan. Make ja Linda lähtivät oikeanpuoleiselle kaistaleelle, minä ja Miklos keskimmäiselle, ja Sam ja Papu vasemmalle reunalle. Saimme jokaiselle oman kartan, mutta kiireen vuoksi rajasimme alueet melko summittaisesti. Laitoin puhelimeni herättämään 20 minuutin kuluttua, jotta tietäisin silloin kääntyä takaisinpäin.

Lindan alue minusta oikealla oli aukeaa aluetta, ja alueellani nousi korkea harju. Sam lähti harjun toiselle puolen. Minä päädyin kulkemaan minun ja Lindan alueen rajaa myöten ja lähettelemään koiraa hakuun vain vasemmalle, rinteeseen. Aika nopeasti näin, että Mikolla on haju, mutta vaikeuksia paikallistaa sitä. Tiesin, että Sam ei ollut vielä ehtinyt kauas, joten radiopuhelimella pyysin häntä pysähtymään ja odottamaan Papun kanssa hetken aikaa. Miklos hyöri rinteessä, tuijotti minua hetken ja katosi taas kauemmas rinteeseen. Sitten alkoi pätkivä haukku.
- Onpas huono ilmaisu, sanoin ääneen ja ilmoitin tuomarilleni että nyt löytyi ja lähdimme kapuamaan rinnettä ylöspäin. Kun pääsin Mikon luokse, ymmärsin miksi haukku oli pätkivää – siellä oli kävelevä henkilö.

Annoin Samille luvan jatkaa matkaa, palkkasin koiran (vasta nyt sain ensimmäistä kertaa koko viikonloppuna palkattua koiran löydöstä!) ja haastattelin löydetyn henkilön, mutta hän ei osannut mitään kieltä jota minä olisin osannut. Elekielellä selittäen sain hänet mukaani. Palasimme alas polulle ja lähetin koiran jatkamaan etsintää rinteessä.

Sam ja Papu löysivät myös henkilön, joka puhui kiinaa, ja ottivat mukaansa. Sam oli oikein esittänyt kelloaan osoitellen ja rattia pyöritellen kuinka olisi kiire bussille, ja sitten kädet levällään lennellyt että lentokoneelle pitäisi mennä myös.  :-D

Hetken päästä Miklos paineli taas jyrkkää rinnettä ylöspäin vauhdilla, ja jo pelkän hännän heilumisen perusteella ilmoitin tuomarille löydön ennen kuin koira ehti edes aloittaa haukkua. Kiipeilimme haukkuvan koiran luokse, palkkasin sen pikaisesti ja tämä kadonnut ymmärsi pari sanaa englantiakin!

Kuvat: Hanna Hyttinen

Teimme Samin kanssa vähän hienosäätöä alueittemme rajoista ja sovimme että Sam jatkaa eteenpäin, minä siirryn Lindan alueen puolella ja lähden sitä takaisinpäin. Sam ja Papu löysivät vielä toisen henkilön, Lindan alueelta ei ollut löytynyt mitään. Aika loppui ja palasimme alkuun – olimme tehneet parhaamme käytettävissä olleessa ajassa. Samin kanssa katselimme kartalta meidän alueittemme yhteistä rajaa, ja valitin kuinka hankalaa oli ollut mennä vain gepsin kanssa, ilman paperikarttaa. Sam kysyi missä minun karttani sitten on, kaikkihan saimme kartan, ja siellähän se oli taskussani viikattuna. Ups. No, toissa vuonna Sam itse jäljesti ”ilman karttaa”, ja vaikeaa oli, ja kartta oli silloin taiteltuna hänen omassa taskussaan.

Alueella oli itse asiassa ollut 10 maalihenkilöä! Tarkoitus oli ollut, että rankan viikonlopun päätteeksi koirat saisi oikein paljon löytöjä. Mutta aika riittänyt kaikkien löytymiseen – parhaan suorituksen teki toinen helsinkiläisjoukkue joka löysi eniten maalimiehiä, 5 kpl. Me löysimme 4 kpl.

Loppukahveilla eräs maalimies tuli kertomaan, että Miklos oli ollut ainoa koira joka oli ilmaissut kävelevän maalimiehen.  :D  Moni koira oli siinä käynyt, mutta ei ilmaissut vaan lähtenyt pois tai ohjaaja oli kutsunut pois.

Esine-etsintä

Jatkoimme seuraavalle tapahtumapaikalle, joka oli hakkuuaukea.
Tehtävänanto: Mummo oli matkalla kaupasta, reppu ja kauppakassi mukanaan, mutta nuoret pojat oli vieneet kassit ja levitelleet ne pitkin poikin. Auttakaa mummoa!

Alueen sai jaettua helposti kahtia, koska sen keskeltä kulki tie. Kokoa alueilla oli noin 100 x 100 metriä ja aikaa 20 minuuttia. Make lähti suunnistajaksi Samille ja Papulle, me Lindan kanssa lähdimme Mikon kanssa toiselle puolen. Linda piti meidät hyvin kartalla. Maasto oli aika hankalaa, täynnä kolosia, risuja ja ojiakin. Miklos tonki yhtä kohtaa kovasti ja puhisi ja nuuskutteli siinä, minä kävin vilkaisemassa, ei siinä mitään ollut, jatketaan.

Jälkeenpäin sitten saimme nähdä, että alueella oli 20 esinettä ja pienimmät (ja arvokkaimmat pisteissä!) oli pikkukolikko ja avain – ja mehän olemme Mikon kanssa huviksemme harjoitelleet 5 ja 10 sentin kolikoitten etsimistä nurmikosta! Olisi pitänyt luottaa koiraan ja tonkia se paikka oikein kunnolla! Huoh. Laitetaan väsymyksen piikkiin.

Sam ja Papu olivat ensin kiertäneet alueensa, mitään ei löytynyt ja puolet ajasta käytetty. Sam alkoi pistottaa koiraa alueelle, ja Papu löysi tonnikalapurkin. Sam pisti sen muina miehinä lainaliiviensä taskuun, tajuamatta että purkkiin oli pistelty reikiä jotta hajua tuli enemmän ulos. Niin hän sitten valutti tonnikalapurkin nesteet kaverin lainaliivin taskuun.  :lol:  Jotain muutakin Papu ehti löytää ennen kuin aika loppui.

Esineitten joukossa oli myös mm. ruissämpylä paperipussissa, ja epäilemme ainakin toisen hesalaisjoukkueen tollerin löytäneen tämän ”esineen” sillä sen oli nähnyt nielevän kiireesti jotakin suurehkoa tms.

Tottelevaisuus ja ketteryys

Seuraava toimintarasti johdatti meidät takaisin kasarmille. Luvassa oli tottelevaisuus- ja ketteryysrasti, etsintävarustus. Tylsät kisatottelevaisuuskoukerot oli unohdettu  ;)  ja koko joukkue suoritti tottelevaisuuden yhtaikaisena ryhmäliikkeenä.

Asetuimme riviin perusasentoon koirat vapaina. Edessä oli joillain tavaroilla erotellut ”kaistat” joita pitkin piti tehdä rivissä vapaana seuraaminen suoraan eteenpäin, päässä yhtaikainen täyskäännös, sitten takaisin ja puolessa välissä yhtaikainen liikkeestä maahanmeno ohjaajien jatkaessa matkaa. Sen jälkeen, ohjaajien käännyttyä ympäri, yhtaikainen luoksetulo.

Lähdimme rivissä liikkeelle koirat oikein mallikkaasti seuraten. Keskellä ensimmäistä suoraa Mikon kontakti alkoi rakoilla ja se vähän vilkuili ympärilleen ja seurasi väljemmin. Jouduin komentamaan sitä tiukasti että sain sen kulkemaan paremmin mukana. Ihmettelin tätä kovasti.

Ryhmänjohtajamme huusi täyskäännöksen ja samaten maahan-käskyn kohdan. Miklos meni maahan hitaasti, muistaakseni jouduin varmistamaan toisella käskyllä, koska se taas keskittyi huonosti. Kun jatkoin eteenpäin, näin mitä ne tavarat oli, millä meidän omat kaistamme oli rajattu: siinä oli erilaisia leluja, suojeluhiha, ja lautasilla paloiteltuja lihapullia. No ei mikään ihme jos vähän keskittyminen herpaantui!  ;)
Kutsuimme koirat luokse, muut tulivat reippaasti ja halukkaasti, Miklos jolkotteli hitaammin pullat mielessään.

Sitten koirat komennettiin maahan, ja meillä oli 5 minuuttia aikaa koota sissiteltta. Sissiteltan osia oli ripoteltuna pitkin seuraamisaluetta, joten liikuimme paljon edestakaisin ja sinne tänne. Papu nousi ja lähti liikkeelle kerran paikallamakuusta, muuten koirat pysyivät hyvin paikoillaan. Sissiteltta kohosi ihan tyylikkäästi ja rivakasti, 5 minuuttia riitti hyvin. Teltan kokoaminen oli kuitenkin ollut vain hämäystä ja sitä ei arvosteltu, arvosteltava osio oli tässä pelkästään koirien 5 min paikallaolo.
Sen päätteeksi koirat piti vielä kutsua yksitellen luokse, Linda kutsui ensin Jepen, sitten minä Mikon ja sitten Sam Papun. Hyvin meni tämä osuus.

Seuraavaksi ryhmänjohtaja vei meidät yksitellen varuskunnan autokorjaamoon suorittamaan ketteryysosuuden. Tänne piti itse asiassa mennä etsintävarustuksessa, mutta silti emme enää tajunneet että siellä oli myös etsintää eikä vain ketteryyttä, kun tehtävänanto oli saatu. Koira piti ensin kauko-ohjauksena lähettää ritilärappuja pitkin ylös sillalle joka kulki korkealla seinää myöten, ja johdattaa toisia ritiläportaita alas. Ylhäällä sillassa oli yksi 90 asteen kulma, joka oli peitetty.

Sen jälkeen koira piti lähettää alas korjausmonttuun, jonka päällä oli auto. Jyrkät ritiläportaat vei alas monttuun ja toiselta puolelta autoa taas ylös. Ohjaaja sai mennä sinne koiran kanssa, jos koira ei mennyt sinne itse, mutta silloin ei saanut täysiä pisteitä.

Kolmanneksi oli rakennettu ryömintätunneli: pressu oli viritetty muutaman kymmenen sentin korkeudella lattiasta ja koiran piti ryömiä ripisevän muovin alitse useamman metrin matka. Järjestäjät oli kovasti Jepen nähdessään jännittäneet, mahtuisiko se lainkaan heidän tekemästään tunnelista. Mahtui kyllä! :-)

Neljänneksi oli edessä kelkka: levy, jolla oli jakkara ja levyn alla pienet pyörät. Ohjaaja sai istua jakkaralle ja koiraan koskematta käskyttää koiran eteensä levyn päälle. Sitten ryhmänjohtajan tehtävänä oli vetää kelkkaa tietty matka, joitain metrejä. Kelkan perässä raahautui narussa rämisevää roinaa: auton vanne tms, joka laahasi maata ja piti pahaa epäsäännöllistä ääntä, ja lisäksi kelkkaa kiskottiin ritilälattian päältä. Samaan aikaan huudatettiin vielä jotain poraa tms.

Miklos lähti reippaasti portaat ylös ja tepsutti siltaa eteenpäin. Se viivähti hetken pimeässä kulmassa ja komensin tiukasti jatkamaan. Se tuli alasmeneville portaille, mutta jostain syytä kääntyi ympäri ja lähti takaisin sinne kulmaan – ja minä mahtikäskyllä käskytin sen uudestaan ympäri ja portaita alas. Tyhmä minä! Siellä pimeässä kulmassa oli maannut maalimies! Samin Papu oli sen haukkunutkin, mutta Sam oli käskyttänyt koiran jatkamaan ja tulemaan alas. Tuomari oli ollut Samille tosi vihainen: kun vihdoin tulee koira joka sen henkilön ilmaisee, niin ohjaaja ei sitä ymmärrä!

Kuvat: Suvi Ovaskainen

Monttuun Miklos meni yhdellä käskyllä alas portaita ja minä kipitin toiselle puolelle kutsumaan sen ylös. Ns. tunneliin lähetys meni minulta huonosti, lähetin kädellä huitaisemalla ja Miklos astui sen päälle. Kohensin tunnelia hieman ja sitten pistin koiran maahan ja selkeästi lähetin ryömi-käskyllä eteenpäin ja hyvin meni!

Istuuduin jakkaralle vedettävälle levylle ja kutsuin Tänne-käskyllä Mikon istumaan eteeni. Koiraan ei saanut koskea missään vaiheessa. Mikko istui kiltisti paikoillaan ja minä kehuin sitä välillä. Sehän ei äänistä hätkähdä.
Linda ja Jeppe sekä Sam ja Papu tekivät myöskin ketteryydessä niin mallikkaat suoritukset, että joukkueemme sai tottis-kettis-osuudesta parhaat pisteet!

Kuva: Taru Turunen

Tuomari kehui joukkueemme koiria erityisen alustavarmoiksi ja hyvin hallinnassa oleviksi koiriksi jotka tulee hyvin toimeen keskenään (kolme urosta vielä!). Tottelevaisuudessa oli ilmeisimmin nähty myös suorituksia joissa joukkueen koirat eivät tulleet keskenään toimeen, ja jotkut oli myös kauhoneet lihapullia suihinsa kaksin tassuin. ;-)

Kuva: Taru Turunen

Iltapäivä

Tottelevaisuus ja ketteryys päättivät suoritukset. Minä jäin yhä kaipaamaan raunioetsintää, mutta sitä ei sitten ollut lainkaan. Pääsimme lounaalle, siivosimme tupamme, ja lopulta edessä oli loppuseremoniat. Viranomaiset ja järjestävät tahot puhuivat taas hieman ja tapahtumaa kehuttiin kovasti, ja syystä.

Kuva: Suvi Ovaskainen

Meidän joukkueemme sijoittui pronssille, mikä täydensi mitalisarjamme niin Samille ja Papulle, minulle ja Mikolle kuin Makellekin ryhmänjohtajana: 2007 hopeaa, 2008 kultaa, ja 2009 pronssia.

Kuvat: Suvi Ovaskainen

Taso oli kova ja erot mitalisijoilla pieniä: Tampere kultaa 6315,5 p., Lapua hopeaa 5770,8 p. ja Tupsukit 1 pronssia 5713,1 p. Ero kakkos- ja kolmosjoukkueitten välillä oli siis alle 3 promillea! Olipas tiukka kisa!

Mikolle kohokohta loppusereminioissa oli, kun osallistujille jaettiin kotimatkalle evääksi uunilämpimät pussulliset karjalanpiirakoita. Mikko yritti epätoivoisesti napata kaikkien lähellä olevien pussit!

Kuva: Suvi Ovaskainen

Kaikki osallistujat pitivät tästä kilpailusta. Ei turhia koemuotoisia suorituksia, vaan oikeanlaisia tehtäviä. Minä jäin kaipaamaan raunioetsintää, mutta jos tämä tapahtuma perustui järjestäjillä olleisiin todellisiin tehtäviin, oli perusteltua jättää rauniot pois. Turhia ja pitkiä odotteluja ei ollut, vaan jatkuvasti tehtiin tai siirryttiin paikasta toiseen. Todella erinomaisesti järjestetty kilpailu!

Kiitos koko joukkueellemme ja kaikille mukana olleille aivan mahtavasta viikonlopusta! Mikon mitalikokoelma on nyt täydellinen, ja tähän sen on hyvä lopettaa mitalien tavoittelu.   :D

P.S. Pari viikkoa kisan jälkeen tapasin tuomarin, joka kulki mukanani hakutehtävässä. Hän sanoi: - Arvaa mihin sie astuit siellä metsässä? Karhun paskaan! Siun koko oikea kenkä upposi karhun paskaan. Mie en viittiny sanoo siulle ette sie olis hermostunut.
Eli karhutehtävä olikin ihan autenttinen. ;-)