Saimme pyynnön tulla venemessuille Helsingin messukeskukseen esittelemään mepe-toimintaa meripelastusseurojen osastolla. Mielenkiintoisesti minulle annettiin optio ottaa mukaan "kumpi koira vain". Diisuhan ei ole koskaan edes mepeillyt, mutta silti jostain syystä ihmiset kohtelevat aina tällaisissa tilanteissa minua ikään kuin kahden koiran omistajana: voit ottaa Diisun jos Mikko ei ole kunnossa, ihan kumpi vain käy. Pöpöstä ei ilmeisesti lasketa koiraksi lainkaan, koska "kumpi vain käy" ei mielestäni ole sanonta joka soveltuisi kolmeen koiraan. Mutta toki asia on niin, että ainakin omasta mielestään Pöpönen on Henkilö (ellei peräti prinsessa). Lisäksi hän saattaa irvistellä ja uhota miehille, jotka tuijottavat häntä liian pitkään. Hän saattaa myös murista uhkaavasti ihmisten kengille ottamatta koskaan katsekontaktia kasvoihin. (Ei kuitenkaan kerrota, että uhotessaan ja isotellessaan pikkuruinen Pöpönen ei kuitenkaan ole millään tavalla vakuuttava, vaan ainoastaan herättää hilpeyttä ja huvittuneisuutta)

Asiaan. Messuvierailu olisi toki ollut hyvää nahoissaanpysymistreeniä Diisulle, mutta uskoin silti että Mikko saisi siitä nyt enemmän irti, ja minun olisi kivempi olla siellä Mikon kanssa. Ja miten kiva Mikolle vihdoinkin päästä jonnekin! Ei muuta kuin Mikko esiin, pölyt pois ja estradille.

Lauantaina oli siis vuorossa Mikon suursiivous, turkki oli päässyt ekaa kertaa tumppuuntumaan jonkin verran, erityisesti poskista ja korvien alta. En kyllä muistakaan, koska olisin Mikkoa kammannut viimeksi, olisiko viime kesänä joskus? Harjalla on otettu viimeksi jouluksi. Tassukarvat rehotti joka suuntaan ihan valtoimenaan. Nips-naps, tassut siisteiksi, kynnet lyhyiksi; ja suih-suih vähän hyväntuoksuista hoitoainetta kampaamisen ja harjaamisen lomassa. Tukka vielä kestävälle työponnarille ja valmis: siisti, söpö ja hyväntuoksuinen nappisilmä.

Mikon oma hälyliivi on tällä hetkellä Helsingin Väestönsuojeluyhdistyksen museossa pelastuskoiraseinälle museoituna (elän yhä toivossa, että vain tilapäissäilytyksessä), joten otettiin lainaksi Diisun liivi.

Messuilla riitti väkeä! Olimme ständillä noin 2,5 tuntia, ja Mikko oli ihan magneetti. Kaverikoira-ajoilta tuttu osoitus minulta ja kehotus: Saa tervehtiä toimi yhä. Ennen viranomaistason pelastuskoiraksi valmistumista Mikko siis vieraili kaverikoiran ominaisuudessa sairaaloissa, vanhainkodeissa ja lastenkodeissa ja oli erityisen hyvä heikosti reagoivien vaikeasti dementoituneiden ihmisten kanssa.

Nyt Mikko tassutteli meripelastajien ständin edustalla olevan käytävän matolle ja siitä sitten bongaili ihmisiä rapsuttamaan ja juttelemaan. Mikkohan arvostaa hyvää keskustelua ihan yhtä paljon kuin hyvää rauhallista rapsutusta. Eräs nuori tyttö oli erityisen hyvä rapsuttelija, ja Mikko kellahti selälleen tytön viereen matolle. Olisi varmaan lähtenyt tytön mukaan. Lastenvaunuissa olevat vauvat ja pikkulapset saivat myös lähituntumaa karvaisesta ystävällisestä nenästä ja nappisilmistä, kun Mikko tarkkaan haisteli ja tutki vaunut. Ties vaikka jollain olisi ollut evästä mukana?

Eräs meripelastajista ihastui kovasti Mikkoon ja ihastus oli molemminpuolinen, sillä tässä oli toinen henkilö jonka jalkoihin Mikko kellahti selälleen kerta toisensa jälkeen. Toista meripelastajaa Mikko puolestaan lähestyi aina yhtä toiveikkaasti joka kerta kun mies työnsi kätensä taskuun. :-D

Parhaimmillaan useampi lapsiperhe piiritti meitä eri puolilta ja pommitti samaan aikaan kysymyksillään. Kun olimme olleet siinä reilun tunnin verran, alkoi naapuriständin edustajia (koiraihmiset) käydä kommentoimassa: Ei VOI olla noin rauhallista koiraa! Miten se ei ole millänsäkään mistään! Ei meidän koira vaan makaisi noin rauhassa keskellä käytävää kun ihmiset kulkee ympärillä.

Kaksi kysymystä oli yli muiden. Ensin yksi mies kyseli kaikenlaista mepe-koirien tehtävistä ja koulutuksesta, ja lopuksi katsahti ja viittasi Mikkoon ja kysyi: No onko tuota nyt sitten koulutettu yhtään MIHINKÄÄN, vai onko se täällä vaan seurustelemassa? :-D
Ja hetken päästä eräs englantia puhuva nainen kyseli yleisesti mepe-koirista ja lopuksi Mikosta, että onko se sellaista rotua, joka on ihan erityisesti kehitetty laivakoiraksi, kun tällaisia ei muuten juuri näe.
Yksi henkilö ihmetteli myös että kun tämä on näin heiveröinen koira, niin miten se jaksaa noissa hommissa. Auttamatta ihmiset sekoittaa meripelastuksen vepeen eli mielikuvaan uimarantojen väsyviä uimareita pelastavista nöffeistä yms. No johan asian laita valkeni kun kerroin että se koira siis seisoo tuossa aluksen keulassa hommissa... (siihen olisi liian heiveröinen korkeintaan meidän Pöpönen, joka voisi lähteä merituulenpuuskan mukana lentoon)

Miklos keräsi messuvierailun aikana tapansa mukaan "lukemattomia hajunäytteitä myöhempää analysointia varten". Milli milliltä, sentti sentiltä se skannasi nenällä hitaasti ja ajan kanssa koiraihmisten housunlahkeita ja käytävän mattoa jos joku oli tiputtanut sille murusia. Ja häikäilemättömästi se yritti myös tehdä kassitarkastuksia kaikille jotka tulivat ständille muovipussia kantaen: tepastelu pussille, pää pussiin ja jos se ei onnistunut, niin tönäisy kuonolla ja kysymys: mitä sulla on tuolla pussissa?
Mikon päivän kohokohtiin kuului Eukalyptus-pastilli, jonka se sai kun kävi useamman kerran vihjaillen nenällä tökkimässä pastillirasiaa pienen tytön kädessä. Vanhempien kummastukseksi Mikko todella lutsutti ja rouskutti pastillin hyvillä mielin ja sitten kelpasi taas tervehtiä ihmisiä raikkaan hengityksen kera.

Viiden aikaan alkoi messuhalli hiljetä, ihmiset kaikkosivat ja sain otettua pari kuvaa Mikosta ja ständistä:

 

Loppua kohden Mikko oli todella väsynyt - on rankkaa tervehtiä ihmisiä tuntitolkulla. Mutta oli se varmasti myös tyytyväinen - kerrankin se pääsi yksin minun mukaan ja vielä suuren huomion keskipisteeksi!