Olin Ikean kassajonossa kun ystäväni soitti ja kysyi onko kiire, ja kertoi että olivat toisen ystäväni kanssa lähteneet Landbohon sieneen. Kello oli jo puoli viisi tai jotain sinne päin - pian tulee pimeä ja he eivät löydä autolle eivätkä tiedä mihin suuntaan lähtisivät, joten päättivät jäädä korkean kallion päälle siihen missä ovat ja soittaa minulle. Voisinko tulla Mikon kanssa hakemaan heidät, autolta tien laidasta voi lähteä jäljestämään - olivat vielä loppumatkasta (kun olivat jo todenneet eksyneensä) kulkeneet peräkkäin että jälkikoiran olisi helpompi tulla. (Kylläpä homma kuulostaakin helpolta eksyneen suusta!)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

No pitäähän kavereita jeesata, ja olin sopivasti yhä tien päällä koiran ja treenikamppeiden kanssa (oltiin vasta tehty kunnon metsälenkki ja jälkitreenit...). Soitin matkalla Satun apuun, yksin en lähde metsään itse kun pimeäkin yllättää tosi nopeasti.

 

Matkalla pohdin mitä taktiikkaa käyttäisin:

1) ihan ensin ajattelin töötätä omalla autolla ja kysyä kuuleeko eksyneet sen. Jos ei, niin

2) sitten laitettaisiin Satun molemmat koirat ja Miklos metsän reunaan istumaan riviin, ja eksyneet saisivat huutaa niin paljon kuin ääntä lähtee. Se, että minä en heitä kuulisi, ei tarkoittaisi sitä, etteikö koirat sitä kuulisi. Jos koirat heiluttelisi korviaan, niin sitten olisi laitettu vaikkapa Miklos ja Metku yhdessä matkaan.

3) Jos koirat ei reagoisi korvillaan, niin sitten jäljestettäisiin.

 

Jos olisi kartta käytössä, voisi eksyneet kuvailla mitä kallion päältä näkyy, joku umpipiilo ja järvikin siellä jossain heidän lähellään kuulemma oli, joten sen avulla voisi yrittää myös paikallistaa heitä.

 

Eksyneitten auto löytyi tien poskesta. Ajattelin ihan ensin testata tätä autontööttäystä. Soitin eksyneelle, että nyt tööttäilen, kuunnelkaa. Olivat korvat höröllään kuulostelleet tööttäystä - vastakkaisesta suunnasta kuin mistä se tuli, eli olisivat oikeasti lähteneet täysin väärään suuntaan jos olisivat "jatkaneet tielle päin". Olin ihan pettynyt kun he kuulivat auton tööttäyksen, eli olivat kohtuullisen lähellä. Samantien soitin ja peruutin Satun tulon.

 

Pistin Mikolle liinan perään kuten viimeksikin (kun edellistä Landbohon eksynyttä hepekolaista haettiin... ihan tosi muuten ;-D) mutta nyt en siis laittanut jäljelle lainkaan vaan soitin vain eksyneille että nyt huutavat. Minäkin kuulin sen huudon, vaikka kaukaa tulikin. Ei kun koira matkaan!

 

Eksyneillä oli mukanaan kaksi koiraa, pentukoira ja Mikon kaveri. Koska Miklos ei tuosta pentukoirasta välitä, ja olisi ollut Mikolle ikävä vastaanotto jos pentu olisi hyppinyt naamalle kun suuri pelastuskoira tulee työtehtäviään hoitamaan ;-D niin eksynyt pennunomistaja oli ollut fiksu ja sitonut pennun puuhun kiinni, ja kun Miklos tuli paikalle, oli se pennun sijaan saanut vastaansa kaikki namit mitä taskuista löytyi.

 

Ohjeistin kääntämään Miklosin takaisin tulosuuntaan, ja ottamaan liinan päästä kiinni ja lähettämään takaisin komennolla "Autoon!". Homma toimi taas kerran, eli Miklos lähti johtamaan joukkoja minulle päin. Oli ollut paluumatka kuulemma sellaista kiitoa, että lentäjän lasit olisi tarvinnut! Jossain vaiheessa ote liinasta irtosi (vai oliko se niin että pentukoira oli ryöstäytynyt vapaaksi) ja Miklos tuli yksin luokseni, palkkasin ja lähetin takaisin Näytä!-käskyllä. Ajattelin, että jos se rullailmaisu oli veneessä tullut muistin syövereistä, niin ehkä näyttäminenkin tulisi. Pienen harkinnan jälkeen ne rulla-ajan opetukset löytyi mielestä ja Miklos harjoitteli kertovaa ilmaisua, eli juoksi meidän väliämme sen pari kertaa minkä ehti ennen kuin eksyneet ystävät olivat näkyvissä. :-)

 

Kyllä vähän nauratti! Hittolainen, kun kerran eksyivät, niin olisivat voineet tehdä sen vähän pitemmällä! Nyt matkaa oli linnuntietä ehkä muutama sataa metriä, maastossa kulkien ehkä viitisensataa metriä? Olis saanut kunnon treenin. :-D