Mikko tempaisi taas! Se pelkää imuria, joten lasken sen aina pihalle siivouspuuskan ajaksi. Kun aloin huudella sitä takaisin sisälle tänään, ei sitä näkynyt missään. Moppi ja Mölli kyllä olivat tallessa.

Lähdin ulos etsimään ja huutelemaan Mikkoa. Onneksi olin laittanut sille huomioliivin päälle ja pian näinkin oranssia pilkottavan koira-aitauksesta. Tai tarkemmin katsoen sen toiselta puolelta, naapurin pihalta. Siellä se Mikko rötkötti vailla huolen häivää ja söi naapurin koiran luuta! 

Mikko ei oikeastaan ottanut kuuleviin korviinsa kutsuhuutojani ennen kuin sanoin taikasanat "Ota mukaan". Neuvottelun lopputuloksena siis oli, että Mikko suostui kiertämään kanssani koko tonttiemme välisen aidan (kaiken maailman pöheikköjen läpi niin, että se kulki aidan toista puolta luu suussaan ja minä toista puolta) ja tulemaan takaisin kotiin kun sanoin, että saa ottaa luun mukaan. Vanhat, itsepäiset koirat! heart

Olen virittänyt pihalle juoksulangan Mikolle hämärään aikaan tapahtuvia ulkoiluja varten. Koira-aitaus kun on yleensä Möllin käytössä ja siellä Mikko kieltäytyy liikkumasta jos Mölli on läsnä. Niinpä viritin juoksulangan terrasilta pihan poikki niin, että voin napsauttaa langan kiinni Mikon valjaisiin suoraan ulko-ovelta. Eipä tarvitse miettiä, missä Mikko on iltaulkoiluillaan. Se kun on nyt ihan täysin hämäräsokea ja näkee enää todella vähän kirkkaassa valossakaan. Pelkään, että jos se eksyy jonkun hajun perässä pois pihasta, ei se enää löydä pimeässä takaisin tai jää auton alle tms. 


Mikon uusi juoksulanka ja naapurin koiran luu. Kyllä on karun ja ikävän näköistä marraskuussa ilman lunta!