Vietimme pitkän päivän Lapualla rauniokokeessa. Kotimatkalle lähdimme alkuillasta ja matka oli pitkä ja kuuma. Jos Miklos osaisi kertoa päivähän kohokohdasta itse, se menisi jotenkin näin...:

Oli hirveä hiki ja ensin me hikoiltiin siellä raunioilla ja sitten autossa. Sitten emäntä ajoi tien varteen ja heti kun pääsin ulos autosta niin haistoin sen. Vettä! Ja tänä vuonna ollaan jo kolmasti oltu veden äärellä mutta on ollut ne työliivit päällä eikä saanut uida. Mutta nyt sain kehotuksen: Uimaan! ja ei tarvinnut toiste käskeä.

Noutajat on kuulemma kovia uimaan. Minun kaveri Rinna jäi kyllä ihan kakkoseksi.

Yritin kyllä pyytää Rinnaa mukaan uimaan mutta ei se oikein innostunut, vaikka olenkin tällainen rantaleijona.

Pienellä kierroksella käytiin yhdessä kummiskin.

Mutta sitten meikäläinen sai jatkaa ulapalle ihan yksin.

Välillä kävin kaislikossa kyselemässä että eikö ne muut tosiaan aio tulla uimaan.

Meni vettä korvaan.

Sitten polskin taas yksinäni kun ei ne muut ymmärrä tätä urheilumuotoa.

Mitäh? Olette lähdössä vai? Siis mulla on tää uiminen vielä kesken!

Ei oo tosi. Nyt ne jätti mut yksin tänne järveen.