Ihan ensiksi haluan kiittää kaikkia tuttuja ja tuntemattomia tuestanne, viesteistä ja lämpimistä sanoistanne. Jotenkin helpottavaa ja lohdullista huomata, että en ole ihan yksin tämän asian kanssa, ja monet välittää Mikosta ja elää mukana koettelemuksissamme. Posti toi Mikolle jopa ihan oman kirjekuoren, johon se tutustui ensin päällisin puolin ja sitten luin sille tekstin ääneen, liikutuksen kyynelet poskilla valuen. Mikko myös haisteli korttia kovasti, joten luulen, että se ehkä tunnisti keneltä se oli. :-)

Avaa jo!

Mikon kanssa on edetty päivä kerrallaan. Kipulääkettä on annettu kun sen katse on näyttänyt kipuisalta tai se on ollut normaalia äreämpi Diisulle, tai jos se on aamuruokaa odotellessa nostellut etujalkaa ilmaan. Lääkettä on mennyt ehkä kerran-pari viikossa, nyt viime aikoina ei sitäkään. Välillä Mikon selkä on ollut enemmän köyryssä ja välillä vähemmän. Se on ehkä hieman alkanut tottua treenittömään arkeen ja vain kotona oleiluun. Kun pakkailen treenitavaroita Diisua varten, Mikko ei enää yleensä yritä mukaan, vaan menee pois. Onkohan se luopunut toivosta päästä enää koskaan tekemään mitään? Minä en ole. Minä haluan uskoa, että se vielä toipuisi edes jälkikaveriksi minulle.

Mikon turhautuminen ja elämän tylsyys näkyy sen kasvaneessa äänekkyydessä. Mikko ei ole aiemmin ollut mikään kova räksyttäjä sisätiloissa ja kotioloissa, mutta nyt on. Kierrokset ja into nousee kovasti heti kun vaikuttaisi siltä, että jotain tapahtuu. Tämä sopeutumisaika vaatii pitkää pinnaa meiltä kaikilta.

Mikolla on takana "lepoa" nyt reilut 6 viikkoa. En halua olla liian toiveikas, mutta ehkä se on vähän parempaan suuntaan mennyt? Kipukohtauksia kovaan ääneen huutamisineen ei ole ollut enää lokakuun alkupuolen jälkeen, mutta pientä vinkua tai levottomuutta on ollut aiemmin liittyen päivän aikana tapahtumaan päässeeseen mahdolliseen riehaantumiseen.
Nyt on kuitenkin jo miltei kaksi viikkoa ollut sellainen kutina, että tilanne olisi ehkä alkanut kääntyä parempaan suuntaan? Mikko on nyt kolmena päivänä peräkkäin saanut liikkua vähän enemmän ulkona. Juostakin vähän. Tänään oli kierrokset kovilla, ja yritti Diisulle rähähtää kun menivät ulos. Heti tuli epäilys, että onko kipeä - nyt siis seurataan taas miten yö sujuu.

Välillä Mikko hakeutuu lähelle ja on tosi hellyydenkipeä. Mikon oma fatboy-patja, jota Mikko on intohimoisesti käyttänyt vuosikausia, on ollut hylättynä monta viikkoa. Mikko on nukkunut mieluiten kovalla lattialla sängyn alla. Parina iltana se on hypännyt sänkyyn viereeni ja nukkunut siinä pitkälle yöhön. Se on kipeän koiran etuoikeus, eikä sitä meillä muille sallita. Mikko ei ole koskaan aiemmin elämässään tullut sänkyyn ihan nukkumaan yöksi. Tosin en tiedä tekeekö Mikko sitä nyt siksi että on kipeä, vai miksi? Miksei tehnyt sitä kun oli todella pahasti kipeä, vaan nyt kun vaikuttaa (ehkä) paremmalta? Mukavuudenhalun takia? Alkaako siitä tulla vanha?

Pari päivää sitten tuli lunta, ja Mikko tykkää! Illalla kun koirat menee pihalle, laitan niille lamput päälle. Mikolla on punainen ja Diisulla valkoinen valo. Näppärästi näkee sisältä käsin, missä ne kulkee.