Kaksi ja puoli viikkoa edellisistä treeneistä, jos laskin oikein! Ohoh! Täällä on nimittäin ohjaaja sairastellut flunssaa pitemmän kaavan mukaan ja monet treenit jääneet väliin.

Oltiin omalla raunioradalla. Tallattiin melkeinpä koko alue kuulumisia vaihdettaessa. Miklos treenasi ensimmäisenä. Sille oli ideana piilot pitkällä ja sinne oli mentävä yksin. Minulla ei kunto vielä riitä radalla ramppaamiseen.

Maalimiehet, neljä kappaletta, olivat siis aika lailla rata-alueen äärikulmissa, yhdessä oli kaksi aika lähetysten. Minä lähetin koiraa siitä parkkipaikan kupeesta. Hyvin irtosi. Ilmaisi hyvin, ja maalimiehet palkkasivat ja lähtivät tulemaan minua kohti. 

Eka Miklos kiersi radan oikean puolen ja löysi maalimiehet umpipiilosta. Tuli sen jälkeen minun luo. Lähetin uudelleen samalle alueelle, ajattelin että jos menisi takanurkkaan asti. Ei mennyt.

Sitten laitoin koiran kohti toista takanurkkaa, sinne se meni tutkien matkalla aluetta. Ilmaisua ei kuulunut lainkaan lähetyspisteeseen asti, mutta kun koira tuli takaisin niin kyllä ilmeestä tunnistin että oli löytynyt ja saanut palkan - ja kyllä se ukkokin sieltä kömpi myöhemmin paikalle.

Sitten laitoin alarinteeseen päin, selvästi koira sai pientä hajua ylös tielle mutta rinteessäei haussit. Koira pyöri siinä yläreunalla, hitaasti kulki ja tutkaili ja sitten aivan selvästi näki kun se sai hyvän hajun ja päätti että tämän menen tarkistamaan ja lähti alarinteeseen. Maalimies oli ihan alakulmassa.

Sitten lähetin koiran uudelleen yläradan puolelle, se kiipesikin kallion päälle ja sai sieltä hajun takakulmass aoelvasta ukosta, joka oli valtavan risukasan reunan alla. Koira joutui kiertämään maalimiehen luokse ylätuulen kautta ja oli sitten ihan törmännyt ukkoon.

Hyvä treeni, seuraavaksi tätä samaa mutta häiriötten kanssa.