Teimme päivittäisen yhteisen ulkoilun Merlinin, Mopin ja Miklosin kanssa. Mikolla oli kuonokoppa, koska se ei siedä pentuja. Pennut lähinnä kauhistuttaa sitä, mitä pienempiä, sitä pahempia... Jos pentu tulee päälle, Mikko jäykistyy ja sen varoitus on hyvin nopea ja lyhyt, ja seuraavaksi tulee hammasta. Kun sillä on kuonokoppa, saa se antaa huutia Merlinille jos se hyppii sen naamalle, mutta ei pysty puremaan sitä. Paras keksimäni ratkaisu asiaan - ja ilmeisen tepsivä?

Miklos nimittäin alkoi tänään ihan yhtäkkiä leikkiä Merlinin kanssa. Merlin hypähteli sen edessä ja haukkui ja Miklos alkoi haukkua takaisin. Sitten se olikin jo takapuoli pystyssä ja hypähteli vähän. Merlin alkoi juosta ympäri Mikkoa pysähtyen aina Mikkoa vastapäätä, ja Mikko haukkui ja hypähteli takapuoli pystyssä, lisää. Välillä oli kömpelöä paininkin yritystä. Kyseessä ei ollut Mikon osalta mikään pelkkä hepuli, vaan tätä kesti ihan pitempään. Tuli tippa silmään- ilosta tällä kertaa. Kun leikki loppui ja lähdimme kotiin päin, kävin halaamassa ja pussailemassa Mikkoa ja sanoin "kiitos". 

Ja illalla sama juttu! Ohhoh Mikkoa. Mikä yllätys! Leikin lisäksi vielä juoksentelua yhdessä, Mikko aktiivisena osapuolena. Toisaalta, onhan Merlin ollut meillä jo melkein 11 viikkoa... mutta yhteiseloa yhtä aikaa samassa tilassa tai ulkona on kestänyt pari viikkoa. Mopin kohdalla kesti aikoinaan 6 viikkoa, ennen kuin Miklos hyväksyi sen. Se oli pitkä aika se.