tiistai, 18. elokuu 2015

Minun Maailman Paras

Melkein päivälleen 13 vuotta sitten menimme Melinan kanssa Länsisatamaan ja etsimme Baltiasta saapuneen bussiseurueen. Bussin vieressä maassa oli pieni metallihäkki, jossa oli ihan huuhkajan näköinen koiranpentu, jolla oli iloinen mieli ja valtavat tassut. ”Sinä taidat olla minun koira”, minä sanoin sille.

Pennun nimeksi tuli Milo, josta äitini kysyi: Onko se niin kuin Majkan ILO? Mutta se oli niin kuin Milosc, joka puolaa ja tarkoittaa ”sydämellisesti”. Sillä tämä pentu pysähtyi istua nakottamaan keskelle jalkakäytävää aina kun näki jo kaukaa lähestyvän ihmisen, ja vaati saada tutustua ja tervehtiä.

Nimeksi muokkautui lopulta kuitenkin Miklos, tai Mikko Mallikas. Miklos vei minut pelastuspuolen hommiin ja toteutti lähes kaikki haaveeni, mitä vain keksin.

Kolmetoista vuotta on kolmannes minun elämästäni, se on todella pitkä aika, mutta silti aivan liian lyhyt. 


Sunnuntaina Miklos vielä tassutteli suht reippaasti naapuriin vanhempieni luokse välipalalle. Tomera haukku ja tassun kuoputus ovella korvaa ovikellon soittamisen.

photo blog8991_zpsnvc5yh8g.jpg

Viime aikoina tämä naapuritalon ja meidän välinen matka on jäänyt Mikon ainoaksi "lenkkeilyksi". Pari viikkoa sitten käytiin vielä postilaatikolla niin, että Miklos jatkoi siitä takaisin kotiin ja minä nuorempien kanssa kunnon lenkille, mutta hiljattain Miklos ei ole enää oikein jaksanut tuota matkaa. Pari viikkoa sitten se alkoi myös ontua toista etujalkaa hissukseen.

Yhtenä iltana viime viikolla Miklos nuoli kauheasti toista etujalkaa koko matkalta, läähätti ja nuoli taas ja oli tuskaisen oloinen. Sillä on sillä puolella kainalon takana kyljessä iso laakea kämmenen kokoinen kasvain, joka varmasti löi jotain syöpäkipua jalkaan hetkellisesti. Tuo kasvain on ollut siinä jo vuoden päivät, mutta lähtenyt nopeasti kasvamaan kokoa nyt viime päivinä. Tuo kipukohtaus oli sellainen, että sitä en halunnut enää koskaan nähdä uudelleen. Kipulääkeannoksia nostettiin ja uusi kipulääke aloitettiin. Ontuminen helpotti kovasti mutta ei koko päiviksi.

photo blog8992_zpstdbopbhq.jpg

Välipalat syöty naapurissa sunnuntaina ja Miklos jolkottelee kotiin, haistelee samalla tienpientareita. Tähän lyhyeen matkaan saa kulumaan pitkänkin ajan, tai sitten joskus se on menty ihan juoksujalkaa. Siis minä juoksen vanhan sokean koiran perässä. 

photo blog8997_zpscrcjuz3j.jpg

Eilen pusuteltiin ja halittiin ja juteltiin kaikenlaista. Minä olin pääasiassa se, joka pussaili. Mikko on nykyään hakeutunut joka päivä haliteltavaksi, kaivannut kovasti hellyyttä ja pussaillutkin minua ahkeraan. Jopa nostanut etujalat syliin ja kammennut itsensä lähelle - tosin jos istun pöydän ääressä niin siitä saa samalla hyvin skannattua, onko lautaset varmasti tyhjinä.

photo blog9001_zpsxpl3vsgo.jpg photo blog9002_zpsijx55xqw.jpg

Eilen myöhäishiukopalaksi oli tarjolla Mikon herkkua: hapankorppua ja maksamakkaraa. Se ei aina osaa päättää kumpi olisi parempaa, pelkkä kuiva hapankorppu vai tuore maksamakkara, joten molempi parempi!

photo blog9003_zpspubo8ndu.jpg

Tänään lähdettiin aamuruokailun jälkeen autolla käymään joella Mikon kanssa. Miklos kahlaili hetken ja hörppi viileää virtaavaa vettä ja maisteli erilaisia vesikasveja.

Kahlailun lomassa Miklos söi tietenkin eväitä: hapankorppuja ja maksamakkaraa.

Kotona komennettiin, että lisää evästä olisi vielä saatava.

Sitten me juteltiin Mikon kanssa. Minä kerroin että se on ollut maailman paras minulle, ja että minun tulee niin kova ikävä sitä.

photo blog9011_zpsvngmesii.jpg

Ja Miklos kertoi minulle omat juttunsa.

photo blog9014_zpsfczcgd3t.jpg

Kun päivä oli kauneimmillaan, Melina tuli ja saattelimme Mikon yhdessä pois omalla pihalla. Mölli sai Mikon ja minun tukikoirana olla mukana, ettei sille jäisi epäselväksi, mitä Mikolle tapahtui ja mihin se katosi. Mikko nukahti varsin nopeasti, oli jo kovin väsynyt. Mölli siirtyi vähän matkan päähän ja istui siinä vahtimassa pihaa niin kauan, kunnes Mikko oli poissa.

photo blog9021_zpsziatyrvo.jpg photo blog9022_zpsemxjoir8.jpg photo blog9023_zpsfcn4uzjt.jpg
Mikä mahtava elokuun päivä mahtavan koiran jättää hyvästit.

7.6.2002-18.8.2015

Miklos, Oktet ze Spiewogry, BH, RH-TA, RH-TB, RH-FLA, 5 x PERA-B, 4 x PEHA, FRF-koira. Minun Maailman Paras.

lauantai, 4. heinäkuu 2015

Kuuma kesäviikonloppu

Kesän toistaiseksi kuumimmat päivät osui eiliselle ja tälle päivälle. Eilen oli kolmisenkymmentä astetta, tänään pari astetta vähemmän. Mikolla on ollut tosi kuuma olla. Eilen oli selvästi liian kuuma myöhään iltapäivällä kun vähän tassuteltiin.

Miklos ja Mölli saivat ylleen Hurtan viilennystakit. Miklos sai pitää sitä yllään vielä tänään päivällä sisälläkin.

photo blog7397_zpsg0y7i9ud.jpg

photo blog7403_zpsqhjfxgyc.jpg photo blog7414b_zpsja5q6cfi.jpg photo blog7415_zpsvhugv6gv.jpg photo blog7422_zpsjpghudd3.jpg
Liian kuumaa! sanoo Mikon ilme.

Tänään hipsuteltiin joenvarteen vilvoittelemaan. Miklosin kanssa vaan. Laatuaikaa laatuseurassa. <3
Sinne se paineli heti. Ei haittaa vaikkei näe, vesipeto on aina vesipeto ja pelkkä veden haju vie sen mennessään. Tarkkana piti käskyttää ettei Miklos lähtenyt syvemmille alueille vaan kahlaili vain sillan alla missä on matalaa. 

photo blog7433_zpsvyak0nzf.jpg photo blog7451_zpsptznoii9.jpg photo blog7452_zpsnery18kq.jpg
Enää ei Miklos näe haukkailla vesirinkuloita, mikä on aina ollut sen suosikkijuttu uidessa ja kahlaillessa. Mutta kaikenlaista maisteltavaa kyllä löytyi itse vedestä vesikasveihin asti.

photo blog7456_zpswahgoeiu.jpg photo blog7459_zps5uvmt9xa.jpg photo blog7461_zpsh216olnh.jpg
Tässä lähti talviturkki! Pieni pätkä uiden. Vesi on savipohjan takia sameaa, mikä hämää luulemaan sitä likaiseksi - koira on vedestä noustessaan putipuhdas kuitenkin.

Kotiinpäin kulki askel rivakammin ja tassu ja häntä nousi korkeammalle!

photo blog7469_zpsmina0kcq.jpg photo blog7470_zpsit70fath.jpg
Mikon ulkohuussi on missä vain missä saa kunnon pöheikön haaroihin :-D

photo blog7475_zpszqn6k6tr.jpg

Häntä heiluen kotiin! Kotona Miklos sanoi että nyt maistuisi se toinen satsi iltaruokaa ja nukahti sen jälkeen keittiön matolle. Miklos syö nyt 4-5 annosta ruokaa vuorokaudessa entisen 2 annoksen sijaan, eikä ole lihava, eli ei se kunnossa ole. Mennään päivä kerrallaan ja ollaan onnellisia jokaisesta pirteästä hetkestä.

lauantai, 20. kesäkuu 2015

Miklos 13 v.

Miklos on minulla pisimpään ollut oma koira. Elokuussa se on ollut meillä jo 13 vuotta. Asunut kolmessa kämpässä kanssani, rakastanut aina intohimoisesti tätä paikkaa missä nyt asutaan ilmoittamalla innostaan äänekkäästi aina kun tänne on tultu, ihan alusta asti.

Minulla on aina ollut koira, joka kerää koko porukan kupit pois ruokailujen jälkeen. Ensin se oli Jepson, sitten Jeica ja Jes-Tas toi kumpikin omansa, sitten Jes-Tas yksinään toi kaikki kupit ja jopa laittoi useamman sisäkkäin (ja oikein päin) että sai tuotua 2-3 kerralla. Jes-Tasin jälkeen kupit on tuonut välillä Moppi mutta pääasiassa Miklos.

On aina yhtä vaikuttavaa, kun on vieraita ja koirien ruokinnan jälkeen Miklos tuo kupin kerrallaan keittiöön - Voih, katsokaa, se haluaa LISÄÄ!

Kupin tuomisen taito on siirtynyt koiralta toiselle. Nyt kun Miklos alkaa olla vanha ja raihnainen ja totta puhuakseni jo loppusuoralla, on tuo taito jo siirtynyt eteenpäin. Mölli on tähän asti pelännut seinärugbya metallisilla ruokakupeilla, kun ne on menneet ylösalaisin. Yhtenä päivänä kesken kupin heittelyn pitkin seiniä kuppi laskeutui lattialle oikein päin. Mölli katsoi sitä hetken tuumivaisena, otti sen suuhun ja toi keittiöön minulle. Ihan ekaa kertaa. Sillä oli selkeä mielikuva siitä, että Miklos toimii näin! Toisella kertaa Mölli oikein kurotti varovaisesti ottamaan kupin Mopin vierestä ja toi sen minulle.

Miklos on kuitenkin yhä tämän huushollin kuppivastaava, ja melkoisen kaavoihin kangistunut. Jos olen nostanut jonkun kupin lattialta ylös vain esim. pöydän päälle, niin se ei kelpaa. Umpisokean Miklosin nenä kertoo, että tuolla ylhäällä on tyhjä ruokakuppi, ja tämä ei ole keittiö! Se kiipeää ja nousee pöytää vasten ja kurottaa kupin ja tuo sen närkästyneenä keittiöön.

Aika pitkälti olen kyllä muuten luottanut, että Miklos ei enää varastele pöydiltä kauheasti. Ja tämä on pitänytkin paikkansa, koska se on todella jäykkä spondyloosin takia. Poikkeuksena viime joulu, jolloin se juhlaväen siirryttyä olohuoneen puolelle meni yksin keittiöön ja veti tarjoilupöydältä alas koko kalkkunan vateineen kaikkineen! Miklos ei ole koskaan voinut vastustaa joulukalkkunaa, se ihan sekoaa siitä.

Ja tässä keväällä isäntä oli ostanut possun sisäfilepötkön. Kävi vessassa ja tuli keittiöön ja yllätti Miklosin nielemässä sitä pötköä kokonaisena. Alkoivat sitten vetää sitä possun sisäfilepötköä, ihan tosissaan, kumpikaan ei halunnut luopua siitä! Niin kuin köydenvetoa, kumealla murinalla ja kirosanoilla höystettynä. Fileepötkö katkesi kolmeen palaan: yksi Mikolle, yksi isännälle ja keskimmäinen pala lensi pitkin lattioita ja isäntä laittoi sen koirien kuppiin, että voin antaa niille iltaruoaksi. Minä jäin tietenkin kokonaan ilman, se on sanomattakin selvää.

Miklosilla on aina ollut huippuhieno turkki: pitkä ja karhea ja todella helppohoitoinen. Nyt vanhemmiten siitä on tullut ohut: jokainen karva on hienonhieno ja pehmeä. Ja takkuuntuu helpommin. Uskon, että turkki takkuuntuu myös ihan siksi, että Miklos ei pääse rapsuttelemaan itseään luonnollisesti, kun on jäykistynyt spondyloosin takia. Se ei ole enää viime aikoina tykännyt harjaamsiesta. Aiemmin se oli ensimmäinen (ja ainoa) koira joka ilmaantui paikalle kun otin harjat ja kammat esiin: se istuutui eteeni selkänsä minulle kääntäen ja kurkkasi olkansa yli kuin ilmoittaen palvelijalleen: voit aloittaa harjaamisen nyt.

Nykyään harjaaminen ja turkin selvittäminen on Miklosista selvästi epämukavaa ja epämiellyttävää. Vanhan koira osaa kyllä itse sanoa, missä menee raja, mikä on vielä siedettävää ja mikä ei - siihen luottaen turkinhoito ei enää kuulu mukaviin asioihin, eikä sitä enää tehjdä. Otin sakset käteen ja leikkasin Miklosin turkin lyhyeksi - pörröiseen pentuleikkaukseen. Mutta koska olen aina vannonut, että Miklosta en ajele ihan lyhyeksi ja se saa pitää upean alkuperäisen PONin ilmeensä, niin pääkarvat pysyy yhä pitkinä.

Alkukesästä tuntui, että Miklosin tassun tahti hidastui ja se ei aina oikein tiennyt, missä on. Vanhoilla koirillakin voi olla dementiaa ja parempia ja huonompia päiviä. Ajattelin, että nyt ollaan ihan loppusuoralla. Liekö Miklos kuullut sen, koska muutaman päivän jälkeen piristyi huomattavasti. Välillä se on iltaisin vielä niin pirteä ja levoton, että lähdetään joko kaksin tai isommalla porukalla hihnalenkille. Kaukana ei käydä Miklosin kanssa, mutta aikaa voi kulua pitempäänkin kun se haistelee tienposkea ja nauttii lenkistä. Joinain aamuina sen tahti on niin rivakkaa, että minä menen juoksutahtia perässä. 

Keväällä Miklosilla oli ensimmäistä kertaa vestibulaarikohtaus. Yhtäkkiä se ei osannut enää kulkea suoraan ja horjui ja hoippui. Sen pää, kuono, nousi jatkuvasti ylös kohti kattoa ja selän yli toiselle puolelle, kunnes koko koira meinasi horjahtaa nurin ja se korjasi asennon, laski pään alas ja pikku hiljaa pää taas lähti nousemaan vinosti kohti kattoa, kunnes koira taas horjahti miltei nurin. Tätä jatkui miltei kokonaisen päivän verran. Kun Miklos kulki ulkona ja yritti ravistella kulkiessaan, se kaatui.
Olin jo päättänyt, että mitä vaan isompaa tulee, niin se on siinä, Miklos nukutetaan pois. Nyt ehdin juuri vasta diagnosoimaan tämän ongelman, jota en ole livenä koskaan ennen nähnyt, kun se jo alkoi itsestään helpottaa. Muutamassa tunnissa pahin olikin ohi ja jo saman päivän iltana Miklos oli jo niin merkittävästi parempi, että päätin katsoa mitä tapahtuu. Miklos parani itsestään muutamassa päivässä niin, että sille jäi muistoksi vestibulaarisyndroomasta ainoastaan hieman kallellaan oleva pään asento, joka sekin on parantunut liki normaaliksi nyt reilua kuukautta myöhemmin. Onneksi päätin katsoa sen yhden päivän pitempään, niin ollaan saatu nauttia ihanasta Miklosista vielä tämä alkukesä. <3

photo IMG6826_zps9vsh30i6.jpg photo IMG6848_zps9mposzpz.jpg  

Miklos vierailee yhä mielellään naapurissa kun vanhempani ovat siellä, mutta ei enää viihdy siellä pitkään hoidossa. Siitä on tullut oikea kotihiiri ja se haluaa pääasiassa olla kotona ja omalla pihalla. Kun herkut on syöty ja rapsutukset saatu ja mahdollisesti päivätorkut otettu naapurissa, se paukuttaa ovea tassullaan ja lähtee päättäväisesti yksin takaisin kotiin. 

photo IMG6882_zpshahlw5os.jpg

photo IMG6851_zpsh1avljrj.jpg

Miklosin kuulo on heikentynyt toispuoleisesti ja siitä johtuen se saattaa mennä ihan mihin vain suuntaan kun sitä kutsuu, luullen tekevänsä ihan oikein vaikka menisi aivan vastakkaiseen suuntaan. Onneksi sen saa nopeasti juoksemalla kiinni. Välillä saan juosta sen perässä alas mäkeä tielle, välillä pellon poikki naapuriin päin. Tällainen umpisokea ja puolikuuro koira on vaarallisen helppo hukattava ja pitää olla todella tarkkana jos sitä pitää vapaana ulkona!

photo IMG6880_zpsduqpethe.jpg

Mikä onkaan ihanampaa kuin torkkua ulkona varjossa aurinkoisena kesäpäivänä? Ja vanhan koiran tapauksessa nukkua selällään seinän vieressä oikein syvää unta heräämättä mihinkään, tuhista ja puhista ja kuorsata kovaan ääneen. 

photo IMG6886_zpspxt5elwl.jpg photo IMG7040_zpsnswurlzk.jpg photo IMG7047_zpsy62gvept.jpg

Mölli tykkää Mikosta hirveästi. Se haluaisi kovasti nukkua Miklosin vieressä ja on vuoden ajan pehmittänyt Miklosia siihen - nyt ne voi jo nukkua niin, että tassut koskee toisiaan ilman, että Miklos nousee ylös ja vaihtaa paikkaa. Mölli myös aina tietää missä Miklos menee ja etsii ja näyttää sen tarvittaessa. Jos Miklos on vähän tippunut kartalta eikä löydä vaikka terassilta portaita alas tai ovea ulos olohuoneesta, Mölli kiertää sen oikein läheltä ja ohjaa sen oikeaan suuntaan perässään. 

torstai, 26. kesäkuu 2014

Nukkumapaikka

Miklosin yönukkumapaikka on aina sama: poikittain selällään alakerran vessan ovensuussa. Eikä liikahda siitä mihinkään vaikka olisi mitä trafiikkia liikkeellä. :-D

photo blog0047_zpsfb227c0a.jpg photo blog0051_zps1088d1f7.jpg photo blog0057_zps36c55b3e.jpg photo blog0054_zpsa2c83883.jpg

keskiviikko, 25. kesäkuu 2014

Kotihiiri

photo blog0032_zpsa1a844d7.jpg photo blog0045_zpsb2fb4c26.jpg

Mikko on tätä nykyä varsinainen kotihiiri. Käy kyllä mielellään naapurissa välipalalla ja tervehtimässä ja hörppäämässä vettä pihalla olevasta juomakupista, mutta hipsii kotiin omia aikojaan vaikka muut jäisi vielä kyläilemään. Kotona se makoilee ja istuksii mielellään pihassa, ei voi sanoa että katselemassa ympärilleen, mutta kuuntelemassa ja tarkkailemassa tapahtumia. Tai nukahtaa ihan keskelle pihaa päiväunille.

Vanhoissa koirissa on jotain ihan mielettömän vetoavaa ja sympaattista. Ja ne ottaa itselleen uskomattomia erioikeuksia ja ovat niin itsepäisiä että se on välillä ihan raivostuttavaa. Ja viisaita - ne on niin viisaita, ettei toista sellaista ole kuin viisas vanha koira.